Prysselinpitsiä

Olen miettinyt tätä jo muutaman päivän. Ensimmäisen kerran asia tuli mieleen kesäkeittiössä, jonka nimi on Cuisine Noir. Tämän instituution valistuneimmat lukijani tietävätkin. Cuisine Noir on syvimmältä ytimeltään musta keittiö, jonka keskiössä porisee avotulella kiehuva nuotiokattila. 

Keittiö ei ole koskaan nähnyt Belgiaa tai Ranskanmaata eikä sen liepeillä kukoista haute cuisine. Mutta jos jotain kansainvälistä pitää paikassa olla, nimi on kai se kaikkein helpoin juttu. Mielikuvituksettomia nimiä on tienvarret mustanaan, heitetään kehiin vaikka aakkosten ensimmäiset kirjaimet ja se on siinä. Mutta se on jo eri juttu.

Kuumaa vettä tarvitaan aina, sen tietävät kaikki, jotka ovat katselleet vanhoja eläviä kuvia. Kun emännällä poltot tihenevät, lapsenpäästäjä komentaa isännät ja rengit keittämään vettä. Kätevä tapa häätää joutavat äijäntuhjakkeet pois tieltä. Ja ainahan kuumaa vettä saa  huushollissa olla.

Olen ottanut tavaksi, että jokaisena mökkiaamuna, melkein heti heräämisen jälkeen, sytytän pihakeittiöön ikuisen tulen. Se palaa, sopivasti hoivattuna, aina siihen iltapäivän hetkeen asti, kun kuumaa vettä ei enää tarvita.

Eikä vesikattilaa koskaan jätetä tyhjänä odottamaan aamua. Puutkin ladotaan valmiiksi. Kun tulitikku leimahtaa, onkin enää vain ajan kysymys, milloin vesi kiehuu. Asialla on käytännöllinenkin puolensa. Vettä täynnä oleva astia pysyy paljon paremmin paikallaan tuulessa kuin tyhjä. Kokeilkaa vaikka muoviämpärillä, ellette usko.

Mutta, takaisin asiaan. Jos Prysselin kaavailut toteutuvat, kesäkeittiössäkin pitää jatkossa keittää jollain muulla tuliaineella kuin kirveskäsitellyillä puilla. Mustan nokikylkikattilan nostaminen pois nuotion päältä on lähes mahdoton, tuskin edes siisti homma. Mutta saattaa olla, että kesäkeittäminen itsepilkottujen klapien turvin/turmin onkin äkkiä yllättäen saastuttavaa puuhaa ja turmelee luonnon.

Totta, keittiössä on välillä savuista. Mutta savu haihtuu, tuuli vie sen ja sitä voi väistää.  Kaikkein kovimmalla tuulella ei tulta edes tehdä. Kaikki keittiön ympärillä olevat puut ovat elinvoimaisia ja terveitä. Kaikki keittiön tarjoomuksilla ruokitut ihmiset ovat edelleen hengissä. Tuntuu melkein, etteivät puut savusta edes piittaa. Kasvaa rehottavat, vaikka ehkä vähän pelkäävät sitä päivää, jolloin ne kaadetaan ja pilkotaan ja heitetään tulen ruoaksi.

Sanotaan, että meilläpäin otetaan kaikki prysselinpitsit ja nypläykset liian kirjaimellisesti eikä osata rennosti laistaa toteutuksesta tai oikaista direktiiviä. Moittikoot vaan, mutta minulla on suunnitelma sen varalta, että Cuisine Noir olisi uhattuna.

Jos herra prysselinherra päättää kieltää keittiöni energianlähteet, tulkoon itse paikan päälle kertomaan ja selvittämään kantansa. Minä sitten kerron omani.

Mutta ennen kuin päästän byrokraatin irti ja jakamaan ilosanomaansa, olen ajatellut tarjota tulokahvit, lämmittää rantasaunan (puilla) ja kylvyn jälkeen tarjota aterian – suoraan mustasta keittiöstäni. Pitää varmaan kysellä kavereilta, olisiko kylällä saatavana ruokajuomaksi  kunnollista kotipolttoista, finnish wine, special moonshine, tai onko turvauduttava pitkäripaiseen.

Seuraavana aamuna, päänsäryn hellitettyä, voisi olla aiheellista perehtyä syvällisemmin bioenergiaan. Pokasahalla runko nurin ja palasiksi, hienovaraisempaa jaottelua varten on vajassa hyväteräinen Pohjan pitäjässä suunniteltu ja valmistettu kirves. Yhden puun voimme keittiömme ja kaikkien maailman mökkikeittiöiden hyväksi kyllä uhrata. Kun byrokratian edustajan voimat uupuvat, annetaan elvytystä saunassa, järvessä ja ruokapöydässä. Julmureita emme ole, olkaamme siis valistajia.

Tulentekoa on syytä myös harjoitella. Siinäpä seuraavaksi päiväksi tekemistä. Olen ymmärtänyt, että pykälänikkareilla on päreet tai oikeammin sytykepaperit kainalossa. Siitä vaan, livekokeiluun. Ellei tyhmä idea omia aikojaa leimahda liekkiin, voidaan kokeilla tulitikuilla. Voin opastaa tai olla opastamatta, savunhallinnassa nimittäin.

Aikaisintaan kolmantena päivänä voidaan sitten ottaa puheeksi direktiivit ja muut prysselinpitsit. Jos se sitten enää olisi ajankohtaista.

Tässä suunnitelmani. Se on naiivi, yhtä yksinkertainen kuin itsekin olen ja poliittisesti epäkelpo. Niinhän tosin on suurin osa elämästäkin on, ihmisten väliset tapahtumat eivät tapahdu poliittisen ulottuvuuden, vaan inhimillisyyden ehdoilla. Ja kirjoitus kertoo aina tekijästään, joskus jopa enemmän kuin itse aiheesta.

Tuntuu yhä enemmän siltä, etteivät ne herrat siellä hallintohimmelien korkeuksissa ihan tarkkaan tiedä, mitä, mistä ja missä aikahaarukassa tai mittakaavassa puhuvat.

Byrokraattien kiusaaminen ja kurmottaminen voisi vaihteeksi olla hauskaa. Ne kun tekevät sitä samaa meille, ihan yhtenään.

Vuoroin siis vieraissa, toivottavasti.

Tunnelma ennen iltaa

Veden vapaus on rajaton, rannasta rantaan väreilee valo, toistaa taivaan ja rantojen ääriviivat. Tuulen hengitys näkyy ulappaa kirjovina raitoina. 

Rannan paljaat puut ovat grafiikkaa, abstrakteja piirustuksia, luontoäidin riimukirjoitusta, elämän rakennekaavioita. Kaiken toistaa uskollinen vesi. 

Oksa oksalta puu kurottaa kohti taivasta, yhä sirommin viivoin. Kun silmut kasvavat kesään, vihertyvät, ääriviivat muuttuvat.

 

Nuotiokattila pääsee hoitamaan tehtäviään: hiiltyvät puut luovuttavat monien kesien aikana varastoimansa lämmön.

Kiertokulku toteutuu, kun järven viileä vesi kuumenee luonnon energialla.

Vene on työnnetty vesille. Soutaja näkyy pisteenä ulapan tuolla puolen, lähenee ja rapsahtaa kotilaituriin. Kevät on korkattu, pian se muuttuu kesäksi.

Tuuleen

Kannan vuodevaatteet ulos tuultumaan. Ne saavat olla kunnon tovin, kerätä itseensä paljon, paljon raikasta kevättä. Auringossa, tuulessa ja valossa ei ole kiire.

Ilma on täynnä linnunlaulua, tuoksuja, alkavaa vihreyttä. Levitän kosteat pyykit naruille, keinumaan tuulessa, auringossa. Saan sylin täyteen raikkautta, kun muutaman tunnin kuluttua kerään puhtaat ja kuivat liinavaatteeni pois. Kevään ensimmäinen tuulessa kuivattu pyykki on aina yhtä riemastuttava asia, kaukaisen ikuisuuden päässä on aika, jolloin ilta ehtii ennen kuin mikään on ehtinyt kuivua valmiiksi.  

Kevään ensimmäinen tuulikuiva pyykki. Kevään ensimmäinen ateria terassilla. Kevään ensimmäinen ilta, jolloin voi istua ystävien kanssa parantamassa maailmaa juuri niin kauan kuin on valoisaa ja asiaa riittää. Kevään ensimmäinen, eikä vielä pitkään aikaan se syksyinen, jolloin pitää paeta sisälle kylmän, sateen tai pimeän takia.

Maiseman värit ovat ainutlaatuiset. Kulottunut keltainen pelto, jonka musta multa kohta kynnetään esiin, metsät, joissa lehtipuiden vihreys on vielä läpikuultava, arka aavistus. Rantaa reunustava kaislikko ja järven puhdas sinisyys, heijastus taivaasta.

Eivät kaikki keväät ole yhtä keveitä. Joskus ei ole edes ehtinyt huomata, miten päivät pitenevät ja valo voittaa. On ollut huolta ja pelkoa, työtä, kiirettä. Katse on pysynyt maassa, viikosta toiseen.

Ja sitten, jonakin päivänä valon voima on voittanut ja sen on kyennyt tajuamaan. Ajatukset ovat saaneet siivet, siipien alla on voimakas tuuli, joka kantaa.

Unien askeleet hajoavat kevättuuleen. Ne, joiden kulku oli keveää. Ne, joiden edellä kulki ahdistava, pelottava. Ne, jotka eivät edes toteutuneet, ne, joita valveilla odotin. Ne taivaalliset, rankan päivän jälkeiseen syvään uneen uponneet.

Annan tuulen viedä mukanaan kaiken sen raskaan ja merkityksettömän, jota en huomisen painolastina kaipaa. Annan tuulen tulla ja puhdistaa. Teen työt, jotka ovat kevättöitä ja tärkeitä ja tarpeellisia.

Ihmisen väsymys on hyvää silloin, kun sen voi levon avulla voittaa.

Elämää, ennustuksia

Kalenteri on kevätmielellä: Vappu lähestyy, pian sen jälkeen äitien ja uusien ylioppilaiden merkkipäivät. Onko säiden haltija juonessa mukana: pitääkö koleus ja kosteus kansalaiset keväälläkin toppatakkeihin ja pipoihin sonnustautuneina?

Jos ennustaa, että Vappuna juhlitaan kesätakeissa ja hellemekoissa, leimautuu joko parantumattomaksi optimistiksi tai menestyksestä haaveilevaksi vaatekauppiaaksi.  

Jos ennustaa, että Vappuna sataa räntää ja yöllä pakastuu, on vain surkea kynäilijä, joka ei keksi edes ilmiselvästi huvittavasta aiheesta mitään omintakeista.

Aamuteeveen sääennusteista olen katsellut Afrikan suuntaa: Khartumissa olisi tarjolla häkellyttävän vakaa ja ennustettava ilmasto. Suurimman osan vuodesta noin neljäkymmentä plus, kylmimmilläänkin kolmenkymmenen lämpöasteen paikkeilla. Jos pääsisin - tai mieluumminkin joutuisin - sinne, tuskin pitkään kestäisin ilmanalaa. Mutta että täällä aamusää on aina eri juttu kuin kalenterin lukemat… Onneksi almanakka ei enää ennusta säitä, vaan meteorologi.

Arki on sarja erilaisia ennusteita ja etukäteisarvioita. niistä iso osa on kotikutoisia.

Kun perheessä on kasvuikäisiä, ruoan ja juoman menekki oli helppo arvioida: kaikki menee, kaikki kuluu. Maito ei ehdi hapantua ja arkisämpylöitä on hyödyllistä tehdä iso annos kerralla. Ensimmäinen pellillinen menee nuorisolle jo ennen ateriaa, ihan vaan maistellessa.

Kun pääluku supistuu kahteen, vaikka ei edes niin kovin pieniruokaiseen eläkeläiseen, leivän kulutus vähenee radikaalisti. Määrä, joka ennen humahti parissa päivässä, riittää ja riittää ja kuivuu ja koppuroituu ja riittää ja niin edelleen.

Maitoa ei voi varata tarpeeksi vähän, mutta onneksi on pannukakku. Vanhenemisuhan alla sinnittelevästä tölkillisestä voi aina turauttaa pannarin ja sitten voi ihmetellä, miten pannarin paljouden kanssa toimitaan. Ennen kaikki hupeni kerralla ja vauhdikkaasti, nyt riittää ja riittää. Sitäkin.

Kauppojen aukiolon vapautumisesta en vanhana äitinä vielä osaa olla kauhean huolissani. Muistan ajan, jolloin oli iloinen asia oli pyöräillä sunnuntai-iltana, mökiltä paluun jälkeen, kauppaan ja hakea jääkaappiin täydennystä. Vaikka pöperöitä olisi viikonlopuksi varannut kuinka, kaikki kuluivat. Ulkoilma, järvessä polskuttelu ja metsäleikit saivat sapuskan maistumaan.

Ennustan, tai oikeastaan esitän valistuneen arvauksen, että eräänä päivänä kauppiaat huomaavat, että vapaat aukioloajat eivät tarkoitakaan ehdotonta pakkoa pitää puoti auki yötä myöten. Vapaa aukioloaika voi merkitä myös sitä, että hiljaisena aikana ovet saavat olla kiinni. Samalla vapaa aukioloaika voi jopa merkitä erilaisten automaatioon perustuvien ratkaisujen yleistymistä. Mitä, miten ja milloin, sitä en osaa ennustaa. Mutta ehkä tulevaisuuden kaupassa on miehittämätön kassa, kun lähes kaikki muu henkilökunta on jo minimoitu. Ainoa varmasti ennustettava asia taitaa olla, että muutos, mikä tahansa muutos, tuo vanavedessään melkoisen porun ja kalabaliikin.

Muutos tarkoittaa yleensä aina sitä, että asiat muuttuvat, erilaisiksi. Sekin riski kannattaa ottaa, että muutos vie parempaan. Joskus se on jopa ennustettavaa.

Meitä ohjataan ennusteilla. Maitotölkin koko tai jauhopussin suuruus perustuu paitsi mittausoppiin, myös jossain tehtyyn ennusteeseen siitä, kuinka paljon yhden jääkaapin ympärillä elävät ihmiset kuluttavat ja kuinka kauan tölkin sisällön pitää riittää tai kuinka kauan se voi riittää, laadun kärsimättä. Yleensä ennustaja on optimisti, joka arvioi kulutuksen yläkanttiin. Kyllä ne varmaan tuonkin pakkauksen jaksavat tyhjentää.

Muistan, millainen ilonaihe perheen ensimmäinen jääkaappi oli. Tiedän, että keskivertosinkullakin on paljon enemmän ja tehokkaampaa kylmäsäilytystilaa keittiössään kuin äidilläni ruuhkavuosinaan. Silti. Kaikkea ei haluaisi säilöä.

Ennuste siitä, että kotitaloudet koko ajan pienenevät tai ymmärrys siitä, että yksin tai kaksin elävät aikuiset eivät halua tehdä pitemmän kaavan mukaan kaikkia huushollin huoltopuuhia, alkaa näkyä tarjonnassa, mutta viiveellä.

Otsikkokuvassa Sammatin herkullisen tuoreita vappuleivonnaisia. 

Katoavat parempiin suihin nopeammin kuin kukaan ehtii blogia lukea!

Tämä ennustus toteutuu varmasti! 

Hauskaa Vappua!