keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Valo, vastavalo




Väylä vapautuu. Värit palaavat maisemaan.


Alussa on tumma sininen, intensiivinen. Se vaalenee, muuttuu kultaisen aamuruskon kautta kirkkaaksi päiväksi ja palaa leimuavien keltaisen ja oranssin sävyjen kautta tummaan, tähtien kirjomaan yöhön.


Kun valo alkaa voittaa, maailma on sininen, sininen, ja valkoinen. Valkea lumi, lumella siniset varjot ja huurremetsien rapea harmaa. Väylät erottuvat maisemasta valkoisina uomina, puhtaina ja sileinä.


Talvi kääntyy kevääseen, pyyhkii puut lumettomiksi, kasaa kinoksia tien varteen. 
Lumi narahtelee aamuisten askelten alla, latu on helppo hiihtää. Puhdas valkoinen heijastaa valoa, valoa. 
Taivas on sininen ja suurempi kuin koskaan. 


Kun kevät saa voiton talvesta, värit alkavat palata maisemaan. Väylän valkoinen jääpeite tummuu, virtapaikkaan syntyy tummia laikkuja, vähitellen koko uoma on pahaenteisen näköinen. Jää voi vielä olla terästä, mutta sen teräksen päällä on vettä ja sohjoa. Pienen metsäjärven jääpeite muuttuu vanhan lasin vihreäksi.


Aamupäivän vastavalossa hangen jäätynyt pinta kimaltaa ja kiiltää. Päivän edetessä silkkinen lumi muuttuu pehmeäksi, rakeiseksi. Se on ninkö sohojua sanovat paikalliset.


Pälvet kasvavat puiden alla, vaikka paikoin lumi on vielä paksua. Suuren joen rantatörmät ovat paljaana eikä niiden maanväristä pintaa tee edes mieli kuvata.
Sulaveden läikkä kasvaa päivä päivältä, yöllä se saa pintaansa jääkuoren, päivällä, jään sulaessa se heijastaa kulkijalle taivaan ja maan ja veden pohjan näyt. Sinisestä syvyydestä tummaan maan ruskeaan ja vihreään.



Tuuli kiidättää valkoisia pilviä, niiden alla tunturin luminen rinne elää, valon ja varjojen kirjomana.

Kulkija tavoittaa kevään etenemisen, väistyy ladulta ja antaa luonnon muuttaa talven kesäksi. Värit palaavat, vihreän vahvat sävyt, tumma maa ja harmaa kivinen rakka. Ja kaukana tulevaisuudessa ruskan tulinen leimahdus ennen tummaa talven ensimmäistä hetkeä.

Sininen taivas, valkoiset pilvet ja heijastukset vedessä, 
ne pysyvät.





sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Isänmaan toivo

Ura on rikki, lumi pehmeää. Kulkijan on edettävä varovasti, väylän reunaa. 
Katselen isänmaata, sinistä ja valkoista.
Maisemaa, jossa on kaikki värit, kahdeksan vuodenajan aikana.
Värit, joiden ainoa merkitys ei ole politiikka.
Vaalipäivänä olen kaukana uurnista ja vaalimainoksista.
Ääneni olen antanut, sen yhden ja ainoan.

Kaukaisuudessa hohtavat Pallastuntureiden kerot. Valkoisina, pilviä heijastellen.. 

En ole seurannut vaalikeskusteluja, en lukenut mainoksia, silmäillyt debattia. Kuka niitä jaksaa?
Mihin on matkalla sellainen maa, missä kaikki on jonkun muun syytä?
Miten voi valtakunnan hyvinvointi kohentua, jos jokainen valvoo vain omia etujaan?
Miten asiat saadaan kuntoon, jos puhetta on enemmän kuin tekoja?  

Siellä se on, mahtava ukko, Aakenus. Se on, mutta sitä on vaikea ensin erottaa 

Viisas mies kirjoitti, ettei ole niin tärkeää luetella, mitä on tehnyt, vaan se, mitä on saanut aikaan.
Me tarvitsemme niitä, jotka saavat aikaan.

Pilvipeite päästää auringon läpi ja Aakenus tulee vähitellen näkyviin. Uljas muinainen tunturi, majesteettinen mitoiltaan. 

Kun kirjoitan tätä, eivät vaalitulokset ole vielä alkaneet tulla.
Kohta ne tulevat ja me saamme sen, minkä me ansaitsemme.
Olisipa se edes tyydyttävä plus, mieluummin hyvä, kaikista mieluiten loistava.

Jää nähtäväksi.

Lähikuvassa hiljainen jättiläinen.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kaikenlaisia lauseita kaikenlaisille tarvitsijoille, aakkosjärjestyksessä

Tämä saattaa olla maailmankaikkeuden kaamein blogipäivitys ikinä. Niinkin voi käydä. Kaikenlaisissa asioissa voi kokeilla rajojaan. Näin vaalien alla monikin tekee niin. 





Öökköset örmyilevät öisille öykkäreille.

Ääntelevätkö äkämäpunkit ärtyessään äkäisemmin?

Ånkå Åke kåkånaan unåhtanut suåmen åååååt? Åijjåi sitä påijkee!

ZOTZOT, zanoi zeepra. Zipzap, yritti zizilizko eikä onniztunut.

Yksin yössä yskivä ymmärtää ystävää.
- Ykä Yökkönen ylenaikaa yskyttää ylhäällä!

X-asento ja sixaxaukset, siinä vasta luiden naxaukset ja aamun avauxet!

Wanhan Wärssykirjan siweät säweät säwelet soiwat… WOW!

Villavanttuut, villahousut, pull-overi. Vanhat vilukissan voimavaatteet.

Unelma unesta untuvaisesta unohtuu uuden urheiluauton ujeltaessa.

Tää on taas niin tätä. Tätä tylsää tätimäistä tankerointia.

Shot shot shot, sanoi sisilisko. SITSITSIT yritti seepra eikä onnistunut.

Roimakkaa rähinää, rehvakkaa rohellusta, raadollista raahustusta. Rommia on siis ryystetty riittävästi?

Täyden Quun aikaan quanttiteoria qmoutuu.

Peräpohjalaisen Paavon pääsy paaviksi peruutettu.

Optimismiin oikeuttavat osumat olivatkin ohilaukauksia. Oijoi.

Näpsäkkä nainen, sanoi noheva nuorukainen neiti Niiskusta.

Muuten, mutta, melkein, mutta, miksi, mutta, mielestäni, mutta, menköön sitten!

Lähtikö lankalenkki lapasesta vai lapanen lankalenkistä?

Kaamean kauhean kammottavan kaunis? Kumma kehu, kehu kai kuitenkin?

Jonot lummevalkeat jolui – juhlava joutsenten juoksutus, Manniselta.

Kaikkein kimeimmät kirkkaimmat iiiit saa kaikkein pienin ja suloisin iikuttaja.

Hulmuhelmat ja helmahulmut, helavalkeilta heila… haikailetko niitä?

Gummitehtaan galoshit ja guttaperkkanukke. 
Gadonneet G-voimat.

Fantastiset fanfaarit ja fortissimot! Fagotilla vai flyygelillä?

Eiiii, mutta. Eiku siis. Eihän nyt sentään? Ehkä kumminkin.

Dee niin kuin dromedaari, dee niin kuin daiquiri, dee niin kuin kuppi, daamien ikä dokumentin muodossa.

Celsiusasteita Californiassa? Tuskin, caloreita kyllä.

Börje ja Björn ja Bengt ja Bror ja Beee, tuttuja vain B-painoksesta!

Aakkoset avautuivat aamulla aurinkoisesti.


Oliko tässä nyt sitten mitään järkeä? Ei ollut, mitä ihmettä oikein odotit?