Pieni kohtaaminen

Tulin kesäkeittiöstä terassille ja sinä olit siinä.  Kyykötit hiljaa ja päästit lähelle. Kylkesi kohoili hengityksen mukana, ihan hiljaa. 
Katselimme toisiamme, sinä nappisilmilläsi ja minä, juuri keittopaikan savuista tulleena. Jäljistä päätellen olit lentää tömähtänyt ikkunaa päin. Voi voi pientä laulajaa. 
Hetken kuluttua terhistyit ja katsoit uudelleen. Katselit, ja nousit vihdoin lentoon.

Näin sinut vielä, kun olit asettunut koivun rungolle lepäämään. Sitten siipesi kantoivat ja lensit vihreään lehtimetsään. 
Koivuissa on jo iso lehti, vaikka juhannukseen on reilu kuukausi. Silloin sinä olet jo iso lintu, toivon niin. Hyvää kesää, tavataan ensi kerralla iloisemmissa merkeissä. 

Tunnelma ennen iltaa

Veden vapaus on rajaton, rannasta rantaan väreilee valo, toistaa taivaan ja rantojen ääriviivat. Tuulen hengitys näkyy ulappaa kirjovina raitoina. 

Rannan paljaat puut ovat grafiikkaa, abstrakteja piirustuksia, luontoäidin riimukirjoitusta, elämän rakennekaavioita. Kaiken toistaa uskollinen vesi. 

Oksa oksalta puu kurottaa kohti taivasta, yhä sirommin viivoin. Kun silmut kasvavat kesään, vihertyvät, ääriviivat muuttuvat.

 

Nuotiokattila pääsee hoitamaan tehtäviään: hiiltyvät puut luovuttavat monien kesien aikana varastoimansa lämmön.

Kiertokulku toteutuu, kun järven viileä vesi kuumenee luonnon energialla.

Vene on työnnetty vesille. Soutaja näkyy pisteenä ulapan tuolla puolen, lähenee ja rapsahtaa kotilaituriin. Kevät on korkattu, pian se muuttuu kesäksi.

Tuuleen

Kannan vuodevaatteet ulos tuultumaan. Ne saavat olla kunnon tovin, kerätä itseensä paljon, paljon raikasta kevättä. Auringossa, tuulessa ja valossa ei ole kiire.

Ilma on täynnä linnunlaulua, tuoksuja, alkavaa vihreyttä. Levitän kosteat pyykit naruille, keinumaan tuulessa, auringossa. Saan sylin täyteen raikkautta, kun muutaman tunnin kuluttua kerään puhtaat ja kuivat liinavaatteeni pois. Kevään ensimmäinen tuulessa kuivattu pyykki on aina yhtä riemastuttava asia, kaukaisen ikuisuuden päässä on aika, jolloin ilta ehtii ennen kuin mikään on ehtinyt kuivua valmiiksi.  

Kevään ensimmäinen tuulikuiva pyykki. Kevään ensimmäinen ateria terassilla. Kevään ensimmäinen ilta, jolloin voi istua ystävien kanssa parantamassa maailmaa juuri niin kauan kuin on valoisaa ja asiaa riittää. Kevään ensimmäinen, eikä vielä pitkään aikaan se syksyinen, jolloin pitää paeta sisälle kylmän, sateen tai pimeän takia.

Maiseman värit ovat ainutlaatuiset. Kulottunut keltainen pelto, jonka musta multa kohta kynnetään esiin, metsät, joissa lehtipuiden vihreys on vielä läpikuultava, arka aavistus. Rantaa reunustava kaislikko ja järven puhdas sinisyys, heijastus taivaasta.

Eivät kaikki keväät ole yhtä keveitä. Joskus ei ole edes ehtinyt huomata, miten päivät pitenevät ja valo voittaa. On ollut huolta ja pelkoa, työtä, kiirettä. Katse on pysynyt maassa, viikosta toiseen.

Ja sitten, jonakin päivänä valon voima on voittanut ja sen on kyennyt tajuamaan. Ajatukset ovat saaneet siivet, siipien alla on voimakas tuuli, joka kantaa.

Unien askeleet hajoavat kevättuuleen. Ne, joiden kulku oli keveää. Ne, joiden edellä kulki ahdistava, pelottava. Ne, jotka eivät edes toteutuneet, ne, joita valveilla odotin. Ne taivaalliset, rankan päivän jälkeiseen syvään uneen uponneet.

Annan tuulen viedä mukanaan kaiken sen raskaan ja merkityksettömän, jota en huomisen painolastina kaipaa. Annan tuulen tulla ja puhdistaa. Teen työt, jotka ovat kevättöitä ja tärkeitä ja tarpeellisia.

Ihmisen väsymys on hyvää silloin, kun sen voi levon avulla voittaa.

Haluaisin ojentaa sinulle

Kevään.

Mutta kevät tulee,

ja me kaikki saamme sen.

Se ei ole lahja eikä saavutus.

Se on, koska se on. Kevät.

Keväällä on sääntönsä,

omat oikkunsa.

Ei se meille siksi tule,

että me tahdomme.

Se tulee, koska se on kevät.

Kevät nostaa tulppaanit

vihreät pienet miekat.

Emme me niitä herätä.

Ne nousevat,

Sillä niiden sieluissa on kevät.

Tule mukaan kevääseen,

vehreään ja keltaiseen.

Se on taas täällä.

Tule sielu avoinna.

Sillä nyt on oikea kevät.

Tititiiiiiii

Talitiainen toistelee kertosäettään pihapuussa.

Tiititiitii tiititiiititiiii  tiititiiiititiiiiii.

Aurinko on korkealla. Tämä on kevätaamu. 

Ulkona tuoksuu vielä pakkaselta, kun ripustan puhtaat paitani kuivumaan. Kun päivä etenee, aurinko alkaa lämmittää ja saan pukeutua kevättuulen tuoksuun.

Mustikanvarvut alkavat vihertää ja rakennan – jonkun mielestä ehkä tarpeettoman kauan – asetelmaa puhtaalle liinalle. Tuoretta vehreyttä, päivä päivältä pyöreämmät nuput lehtien lomassa. Valitsin parhaan, en kerro, kumman.

Aamupäiväkahvin voi jo juoda ulkona, ovisyvennyksessä, sinne osuu aurinko, mutta ei mahdu tuuli. Kun pakkasyöt hellittävät, rekvisiitan saa vaihtaa keväisempään. 

Arjen aurinkoisia iloja. Ihan tavallisena päivänä.

Tititiiiiii, se laulaa taas!