Matka Taajamaan

Tunnen Taajaman, vuosien, jopa vuosikymmenien takaa. Viime vuosina ei reitti ole sinne suuntautunut, joten kun tarjoutui tilaisuus, lähdin katsomaan tuttuja maisemia.  

Muistoni ovat ruusuisia. Taajamaan lähdettiin aina keväällä, ajettiin heräävän luonnon läpi, katseltiin viljavainioita ja herääviä pihapiirejä, kauniisti rakennettuja taloja ja niiden piharakennuksia. Mansardikattoja, harjakattoja, kattojen yli kurkottavia lehtipuita, avaria pihapiirejä. Huviloita. Taajaman keskustan muodostivat muutamat kauniit puurakennukset kirkon ja venerannan välissä. Taajama oli idylli, jota kehysti sinisenä läikehtivä vesi. Syysretkellä nautittiin viljapeltojen ja puiden väreistä, paratiisiomenoista. 

Ajoimme sovittuun kohtauspaikkaan maitolasinvalkoisena kevättalven pilvipäivänä ja varjoton valo paljasti routaiset, nuhruiset tienpenkat ja hupenevat kinokset. Talvi sinnitteli vielä, ankeana ja melkein kaikkensa luovuttaneena, kevät ei ollut tullut. Järvi oli paikoitellen tummaksi painuneen jään ja valkoisten lumilaikkujen peitossa, virtapaikoissa sulaa, kukaan ei enää uskaltautunut jäälle. Taajaman kannalta asetelma oli kieltämättä epäedullisin mahdollinen.

Tiet olivat uudet, päällystetyt, hyvin opastetut. Viittoja lukiessani kaipasin vanhoja nimiä ja kylien paikkoja, nyt pääsisin Taajamasta sujuvasti naapuritaajamaan ja seuraavaan. Enää ei taida olla niin väliä sillä, minkä nimiset kylät jäävät matkan varrelle. Liikenne on nopeaa, sujuvaa ja mittasuhteet sen mukaiset. Kukaan ei enää pysähdy yhden kylän takia.

Taajaman idylli oli kadonnut tai ainakin peittynyt uuden ajan alle. Siihen, missä ennen oli peltoa, oli nyt viskattu kuormallinen rivitaloja. Kylänraitin tuolla puolen kohosi tehdasrakennus, liikekeskuksen suunnalla elementtitalot olivat niitä samoja, joita on rakennettu tämän maan kaikkiin dynaamisiin taajamiin.

Harmaata betoniarkkitehtuuria, lastulevyä ja lateksimaalia, virttynyttä luksusta jumalaisen kauniin maaseutumaiseman tilalla. Yhtä melko uuden näköistä rakennusta korjattiin, toinen taisi odottaa vuoroaan. Merkkejä ajasta ja elämästä, joka pian olisi aikansa elänyttä.  

Kaksi ala-astetta, yläaste, lukio ja joku muu koulu tekivät Taajamasta koulutuskeskuksen, sunnuntairauhaansa uinuvat kaupat tekivät Taajamasta kaupan solmukohdan.Uskokoon esitettä ken tahtoo. 

Tiet oli aurattu ja hiekoitettu, hautausmaalla polut olivat iljanteisen liukkaita ja vain isoimmat avattu talvisille kävijöille. Jos olisin löytänyt etsimäni, olisin joutunut kahlaamaan läpi koppuraisen hangen, se olisi pettänyt allani. En löytänyt, enkä löytänyt paikkaa, mistä kysyä. 

Apea valo ja Taajaman harmaa, uupunut ilme jäivät vaivaamaan. Kesällä olisi varmasti kauniimpaa, mutta.

Meidän tehtävämme on nostaa Suomi ahdingosta, saada vienti vetämään ja pyörät pyörimään hyvinvointia kymmenien taajamien asukkaille, koko kansalle.

Jos Taajaman väki tyytyy ankeaan, harmaaseen, taistelunsa luovuttaneeseen maisemaan, kuinka se voi nousta ja terhistyä? Saako se uskoa ja luottamusta siihen, että kovalla työllä ja hetken kieltäymyksellä elämä voisi ottaa askeleen parempaan?  Osaammeko me luoda uutta ja ainutlaatuista ja valloittaa maailman, kun hädin tuskin saamme kotinurkat pysymään jonkinlaisessa ojennuksessa? Kuka näkee ja nostaa toisten näkösälle meissä piilevän ainutlaatuisuuden? Onko kotiseutukaan enää pelastettavissa?

Suomalaisia tuotteita eivät ideologisista syistä osta muut kuin suomalaiset. Kaikki muut vertaavat sitä kaikkeen muuhun tässä maailmassa tuotettuun. Suomalaisen tuotteen poimii ostoskärryynsä kuka vain, jos se on riittävän laadukas, kestävä ja ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen. Emme kykene kilpailemaan massatuotannolla ja juuri tämä meidän pitäisi osata kääntää eduksemme. Meidän pitäisi luoda yksilöllisiä  tuotteita, joiden lisäarvona on elämys ja tunne jostakin lähes saavuttamattomasta. Luksus.

Luksusta ei ole korealla tapetilla verhoiltu lastulevy, luksusta on ajan patinoima hirsiseinä. Luksusta ei ole betonielementti, vaan taidolla sommiteltu kiviseinä. Luksusta ei ole uusi uuden vuoksi ja vanhan kustannuksella, vaan luksusta on historian eri kerrosten rinnakkainelo ja kulttuurin kerrostumat.

Mutta kuinka me voimme nousta maailman tietoisuuteen, kun me emme näytä edes sitä, että tiedostamme oman kotiseutumme arvot ja merkityksen?

Oikeastaan minulla on tänään vapaapäivä

On lauseita, jotka saavat käyttäytymään huonosti.

Niitä on paljon enemmän kuin toivoisi, mutta niin sen kai pitääkin olla.

Ihmisellä täytyy aina olla jotain kuriin palautettavaa ja kohennettavaa sielussaan.

Kyllä tämä varmaan on tärkeää, mutta kun minä en oikein tunne täällä ketään.

-       Niinpä. Olet ollut täällä jo X vuotta työssä/asukkaana/mökkiläisenä/konsulttina.

-       Miksi et ole oppinut tuntemaan ketään tai mitään? Ehkä syynä onkin oma nättinokkaisuutesi tai, mikä vielä vaarallisempaa, laiskuutesi?

-       Vai eikö kiinnosta, etkö ole utelias? Tai edes tiedonhaluinen?

Olisin minäkin tuommoisen osannut tehdä. Helppo homma.

-       Niin olikin. Ikinä et kuitenkaan edes yrittänyt.

-       Miksi et muuten tarjoutunut osaamaan ja tekemään?

-       Eikö sillä ole mitään arvoa, jos joku toinen teki?

Kyllä sinä sitten olet tehnyt suuren työn, todellisen saavutuksen.

-       Kun ylistät yhtä, on aina se riski, että aliarvioit toisia. Vaikka et aliarvioisi, voi tuntua siltä, ettet ota kaikkia huomioon.

-       Jokaisella on oma osaamisalueensa ja täydelliseen tulokseen päästään vain yhdessä tekemällä. Kyllä sinä sen tiedät.

-       Ylistäessäsi alistat, joten lopeta jo, ole kiltti.

Ai, yrittäjä? Yrittäjillä on aina rahaa, kateeksi käy.

-       Yrittäminen edellyttää oman työn hallintaa ja hallinnointia, se opettaa  varautumaan kapeikkoihin.

-       Yrittäjällä ei koskaan tule olemaan niin paljon rahaa, että sitä voisi vastuuttomasti käsitellä ja tuhlata jonninjoutavaan.

-       Kovaa työtä on muuten paljon helpompi kadehtia kuin tehdä.

Voivoi, tuossa iässä meidän lapset/koirat/kissat olivat jo/olivat vielä…

-       Aika kultaa muistot, näköjään sinullakin.

-       Voi olla, että teillä oli toisin, mutta meillä on näin.

-       Mutta meidän lapsetpas osaavat jo viittä kieltä sujuvasti/ajaa ilman apupyöriä/keskittyä differentiaaliyhtälöihin...

-       Kiva kuulla, että teilläkin jo osataan jotain!

Jaa, että yrittäjä? Ei tässä sitten kannata sairaslomaa kirjoittaa. Ei ne sitä kumminkaan pidä.

-       Onko sairasloman myöntäminen enemmän sidoksissa potilaan työpaikkaan kuin vaivan laatuun?

-       Onko sairasloma toisen palveluksessa olevien saavutettu etu?

-       Olenko minä nyt epäkunnossa vai en?

Oikeastaan minulla on tänään vapaapäivä. Niin, mitä kysyitkään?

-       Miksi sitten olet täällä? Miksi vastaat työpuhelimeesi?

-       Onko työsi sinulle kutsumus vai elinkeino?

-       Arvostatko yhteistyökumppaneitasi vain virka-aikana?

-       Anteeksi, mutta minä en nyt ymmärrä.

Somekiukuttelu on niin houkuttelevan helppoa… Tositilanteessa kun ei aina osaa nasevasti napsauttaa. Mutta ruudun äärellä, ajan ja ajatuksen kanssa. Vai eikö sittenkään?

Naiseus

Pieni tyttö pujottaa ranteeseensa helminauhan. Ja toisen. Ja vielä yhden. Ripustaa kaulaansa ketjun.

”Tämän minä olen saanut lahjaksi, tämän ja tämän!” hän toimittaa ja esittelee värikkäitä korujaan, nauru ja ilo helisee puheessa.

Naisenalku, pieni taimi, kasvamassa kukkaseksi.

Jonakin päivänä aidot puiset ja aidot muoviset helmet vaihtuvat toisenlaisiin koruihin, mutta naiseus pysyy.

Naiseus on ihanin luonnonvara.

Naiseuden jatkumo on sarja ketjuja, sillä jokainen nainen on jonkun tytär ja tyttärentytär, moni on sisko ja useimmat kokevat äitiyden ja jatkavat näin naiseuden ketjua. Ehkä juuri siksi kaunis ketju sujahtaa kaulaan niin helposti.

On naisten juttuja ja naisten puheita. Yhteisiä kokemuksia, jotka toistuvat sukupolvelta toiselle. Kokemukset luovat lujia sidoksia. Nekin naiset, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, on vain ikiaikainen sisaruus. Sielunsiskot voivat olla parhaita.

Naiset elävät maailmassa, jota miehet uskovat hallitsevansa. Miehiä hallitsevat naiset, mutta kaikkeahan ei aina tarvitse sormella osoittaa. Muistaako kukaan muu karskin myyntipäällikön, joka kiikutti jokaisen luonnoksen vaimonsa hyväksyttäväksi?

Naiseudella on puolensa, varjoisemmatkin. Leijonaäiti puolustaa pesuettaan, vahtii sen parasta ja siinä sivussa sortuu kateuteen, takana puhumiseen, piruiluun, juoruiluun ja muuhun negatiiviseen. Mutta niin kauan kuin puheet jäävät puheiksi, sanoiksi, tilanne lienee hallinnassa. Painetta pitää joskus päästää ulos ja purkaa.

Nainen on sukupuoli ja gender, sosiaalinen sukupuoli, naiseksi synnytään, mutta myös kasvetaan. Voiko ihminen olla nainen, ellei ole käynyt läpi kaikkia vaiheita leikkivästä pikkutytöstä kaikessa poikkiteloin asettuvaan teiniin ja aikuiseen, omaa elämäänsä elävään naiseen? Eivätkä muutokset lopu milloinkaan, vaikka aaltoliike rauhoittuu.

Nainen on syli ja satama, päämäärä. Lapsen ainoa oikea turva, pesä. Nainen on pesänrakentaja, sisustaja ja hengen luoja. Entisajan emännyyskouluissa ja morsiuskursseilla opittiin naisellisiksi määritellyt taidot, nykyään vastuu kodista jakautuu tasaisemmin.

Naiseuden tiellä on melkein ruuhkaa, neuvokkeja ja elämäntaidon oppaita riittää. Niin kuin elämänsä voisi kirjasta oppia, jättää kokeilematta ja maistamatta. Tärkeämpää on lukea katseita, katsella, kuunnella, koskettaa. Peilata toisiin ja omaan naiseuteen, sisaruuteen, kokemuksiin tyttärenä ja äitinä. Naiseus on yksilöllistä ja samalla ainutlaatuista.  

Isoäiti pukeutuu parhaimpiinsa, kattaa ruusukupit ja suoristaa ryhtiään. Ilahtuu kauniista tuliaisista, tuntee tuoksun ja nauttii. Asettelee kukkia kristallimaljakkoon. Ehkä kaunis käsivoidepullo jää käyttämättä tai voi käydä niin, että ihanaa tuoksua ei koskaan tule avattua, mutta entä sitten? Tunne siitä, että on arvostettu ja rakastettu, naisena, on tärkeä.

Niksikkäät ja ne muut

Sopivaa kuvaa ei ollut, mutta kevätaurinko on aina ihana! 

Niksien aika on tullut! Kevät on vauhdissa, ensi kuun lopussa häämöttää jo Vappu riemuineen! Kohta kaikki naiset, kokoon ja näköön katsomatta kaivavat kaapistaan sukkahousut ja pukeutuvat niihin.

Sukkahousut ovat maailman niksikkäin vaatekappale. Ei ole sellaista, mitä ei yhdenkoon sukkahousujen avulla voisi tehdä. Niillä korvataan katkennut tuulettimen hihna, lingotaan salaatti, käytetään kirjanmerkkinä, lasten leikkiperuukkina (lettimalli) suodatetaan nesteet, säilytetään paremman pussin puutteessa sipulit, pyydystetään perhoset, askarrellaan näköisnukkeja, tuetaan lonksuvat silmälasit tai tekohampaat, ryöstetään pankki, oksastetaan puut, punotaan mattoja ja kengänpuhdistimia, vain muutamia harvoja esimerkkejä mainitakseni. Joku voisi jopa käyttää yhdenkoon sukkahousuja alkuperäiseen tarkoitukseensa, vaikka kukaan tosinainen ei tietenkään myönnä pukeutuvansa mihinkään muuhun kuin oikeankokoisiin wolfoordeihin (tuotesijoittelua, sorry siitä).

Keväällä kukoistaa niksologia. Nikselöinti herää talviunestaan ja jokainen muuttuu nuukaksi niksmanniksi. Talven yli talvehtineet niksisukkahousut ovat kaapissa hapettuessaan, perstaantuneet, silmäpakoutuneet ja virttyneet. Kukaan ei tosin koskaan, ikinä, vahingossakaan, säilö epäkelpoja tamineita kaappiinsa. Ei muuta kuin uudet viritykset kehiin – ja jospa niille vanhoille hirvityksille vielä joku hyötykäyttö löytyisi, niksit siis kunniaan?

Mikä onkaan siis ongelma?

Vai niin, et saa naulaa seinään? Kokeilit jo paistinpannuakin. Pinta-alaahan se tarjoaa, laajasti, mutta ei oikein osumatarkkuutta. Ja nämä nykyajan viritykset eivät edes niin kovin painaviakaan ole.

Ratkaisu piilee sukkahousuissa.

Pukeudu naisellisimpiin vermeisiisi ja rimpauta naapurin isännän ovikelloa. Kerro murheesi ja kyllä se siitä. Iloinen vasaranomistaja auttaa mielellään.

Etkö ylety nostamaan perintövaasia kaapin ylimmältä hyllyltä?

Rakensit jo telineenkin kolmesta tuolista ja vanhasta laatikosta, mutta ei. Sitä paitsi telineesi taisi jo huojuakin tuntuvasti…

Onhan sinulla ehjät sukkahousut?

Rimpauta tutun könsikkään ovikelloa, kerro tilanne ja pyydä apua. Voit varmuudeksi hiukan presentoida, miten itse yritit ratkaista tilannetta, mutta vain ihan siveästi.

Kyllä könsikkäillä ulottuvuuksia riittää ja jos vahdit suoritusta tarkasti, saatat saada vaasinkin ehjänä kätösiisi.

Onko säilykepurkki juuttunut kiinni?

En tiedä, olisivatko salihousut vai sukkahousut tässä tilanteessa parempi ratkaisu, mutta pyydä naapurin korstoa auttamaan. Kehu hänen voimiaan ja lihaksiaan ja kas, siinäpä se purkkikin kiertyy auki.

Kuullostaako sovinistiselta? Epäfeministiseltä?  Aivan. 

Joskus on viisaampaa unohtaa kaiken maailman sukkahousuniksit ja pyytää apua vahvemmalta, pitemmältä, taitavammalta.

Kuka nyt vanhoista sukkiksista mattoja jaksaisi virkata, kun illat muuttuvat valoisammiksi ja luonto kutsuu liikkumaan!

Ja pliis, heitä ne vanhat roippeet roskiin.

Kohta on kevät eikä kevätaurinkokaan sentään  mitä tahansa helli.

Kiitos.