maanantai 1. helmikuuta 2016

Sinä, Mökin akka…



Lahjoitamme Sinulle nyt ilon olla edelläkävijä, sillä tähän joukkoon voimme kutsua vain parhaat asiakkaat. 

Sinulla on kunnia kuulua ensimmäiseen miljoonan eniten höynäytettävän hölmön joukkoon ja tulla meille superpreemium-asiakkaaksi. 

Olet varmaan jo odottanutkin  tätä kirjekuorta. Teimme siihen kultareunat ja taiten sen taittelimme parhaasta paperista, Sinun kunniaksesi. Oheisena kultareunainen jäsenkorttisi, arvontaesite sekä vihkonen, joka kertoo Sinulle lisää toiminnastamme.


Olemme kutsuneet juuri sinut, rakas Mökin akka vain parhaille asiakkaillemme tarkoitettuun arvontaan. Palauta oheinen arpalipuke, ja osallistut Karibian-risteilyn arvontaan yhdessä kymmenien miljoonien muiden onnekkaiden kanssa. Käytä mahdollisuutesi! Olet jo voinut voittaa… 

Muista täyttää arvontakorttiin pankkitilisi numero, sosiaaliturvatunnuksesi äläkä unohda allekirjoittaa lomaketta, sillä samalla se on kattava valtakirja.

… eikä tässä vielä kaikki. Tultuasi näin yhtiömme superpreemium-asiakkaaksi, saat ensimmäisenä ottaa osaa ainutlaatuiseen sponsoreillemme varattuun tapahtumaan. Olet parhaiden asiakkaidemme mukana tukemassa kansainvälisten pääomasijoittajien pyyteetöntä toimintaa ja edistät merkittävästi paratiiseissa asuvien kansalaisten hyvinvointia. Valtiovalta jää kateellisena nuolemaan näppejään ja sehän on niille oikein. Kuinka usein Sinä itse oletkaan joutunut pettymään, kun verot kansan verta juovat? Varasi eivät enää uppoa verottajan pohjattomaan nieluun tai typeriin yhteiskunnallisiin aktiviteetteihin, vaan sillä luodaan luomakuntamme jaloimmille edustajille puhdasta iloa ja nautintoa

… ellei onni suosi Sinua tällä kertaa, olet automaattisesti, omalla panoksellasi mukana kaikissa seuraavissa arvonnoissa. Juuri allekirjoittamasi superpreemium-asiakkuuden varmistava valtakirja tekee osallistumisen todella helpoksi. Annat vain meidän nylkeä Sinut ja lypsää kuiviin. Ellei onni edelleenkään suosi Sinua, voit iloita siitä, ettei sinulla enää olisi varaa tai voimia nauttia risteilystä tai mistään muustakaan iloa tuottavasta harrastuksesta, kun me käytämme varasi viisaasti ja valppaasti, aina uusia investointeja ja tyhmiä lahjoittajia kärkkyen…

… uusi palvelukonseptimme merkitsee Sinulle todellista etua, saat hyötytietoa joka kuukausi. Kerromme Sinulle, kuinka voit edelleen alentaa asuntosi lämpötilaa ja siirtyä raikkaan kylmään käyttöveteen. Näin eivät energiakulusi kohoa suuremmiksi kuin palkkasi tai eläkkeesi ja samalla hoikistut aivan silmissä, kun lämpimiksesi jumppaat viileässä talossasi. Superpreemium-asiakkaana todella erotut joukosta. Viisitoista astetta oli varsin käypä suositus huonelämmöksi vielä lähihistoriassa, esimerkiksi isonvihan aikana…

…uskomme, että tulet olemaan tyytyväinen valintaan, jonka olemme puolestasi tehneet. Sinulle superpreemium-asiakkuus on helppo ja yksinkertainen. Riittää, kun maksat laskusi ajallaan. Ellet maksa, emme vastaa seurauksista…

…omaksumamme superpreemium-asiakkuus on toimintamallina uusi ja edistyksellinen, mutta sitä tullaan soveltamaan suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin. Nyt Sinä, Mökin akka, saat olla ensimmäisten joukossa ottamassa uutta toimintamallia käyttöön, sähkönsäteilevät onnittelumme  uranuurtajalle ja ensimmäisen sukupolven superpreemium-asiakkaalle!


… toimi heti ja palauta arvontakorttisi/valtakirjasi ja varmista, että olet mukana arvonnassa!


Ystävällisin energiaterveisin
Energinen palvelijasi

PS.  Olet varmaan kuullut vanhasta viisaudesta, jonka mukaan Mökin akka lopulta aina maksaa herrojen viulut, huilut ja klaneetit. Nyt pääset mukaan kunniakkaaseen perinteitä kunnioittavaan joukkoon! Onnea!

PS. 2. Ellet kuule meistä tai superpreemium-asiakkuudestasi lähikuukausina, tarkista pankkitilisi saldo, jos se silloin vielä on olemassa! Kiitos hyvästä yhteistyöstä!


 PS. 3. Muistithan täyttää ja postittaa arvontalipukkeesi/valtakirjasi. Kiitos rahoistasi!






torstai 28. tammikuuta 2016

Talven urhoilua


Nyt on se aika. Tai piti olla, ennen tammikuun lopun vesisateita. Tähän aikaan vuodesta se aika kyllä on, ainakin jossain päin maailmaa.

Muistatteko millaista oli ennen?  Silloin, kun mäkihyppyä ja viestihiihtoa selostettiin radiossa tai mustavalkotelevisiossa. Minäpäs muistan, on nääs ikää…

Talvella harrastetaan urheilua, mutta ularadion aikaan se taisi olla enemmänkin urhoilua. Talven urhoilua harrastivat mäkihyppääjät ja hiihtäjät.

Mäkihypyssä oli ainakin kaksi koulukuntaa, vaikka kaikilla hyppääjillä oli pääsääntöisesti pipo päässä, sillä tavalla hassusti – miten se niin pysyikin paikoillaan koko lennon ajan? Haalaria ei käytetty, sen asemesta hyppyasuna oli villapaita, jossa valkoiset raidat hihansuussa ja kauluksessa. Hyppääjä piti kädet eteen ojennettuna, niin kuin uimarit ja uimahyppääjät nykyään ja toisen koulukunnan edustajilla oli kädet vartalon sivulla, sormet hiihtohousujen sivusaumassa. Siis aerodynaamisesti. Ja sitten oli vielä Recknagel, Itä-Saksan Helmut. Joka onnistui omaperäisellä tyylilläänkin.  

Tärkeintä oli varma alastulo. Joskus radioselostuksesta saattoi saada sellaisen kuvan, että osa hyppääjistä jäi maan ja taivaan välille räpiköimään niin kuin naakkalauma, mutta luultavasti painovoima hoiti kaikki tavalla tai toisella alas. Teelemarkkeja ja tasajalkoja ja muita ei tunnettu vielä silloin, niiden aika alkoi vasta sen jälkeen, kun televisiokamerat saatiin raahattua mäkiin. Kaikki hyppääjät tulivat alas, sen saattoi jokainen katsoja todeta.

Siihen aikaan ei ohjelmassa ikinä ollut mäen karsintaa, vaikka kaikki hyppyrimäet oli rakennettu natisevasta puusta. Betonimäkien aikaan alettiin järjestää mäkien karsintoja, vaikka luulisi, ettei betoni niin helposti yhdessä suvessa vesakoidu. Vesurihommia.

Hiihtäminen tapahtui tervattujen puusuksien ja mustikkasopan voimalla ja eniten mustikkasoppaa rinnuksilleen roiskuttanut julistettiin voittajaksi. Naisten kisoissa roiskittiin vähemmän, mutta hiihdettiin pakoon venäläisiä, miesten kisoissa pelotteena oli Ruotsin Siksten Jäärnperi. Minulla oli ruskeat Karhut, joita isä tervasi tulen ääressä. Jos halusi seurata kilpailuja, piti olla hiljaa ja kuunnella, korva melkein radiossa kiinni. Hiihtämään ehti kisan jälkeen. 

Radioselostuksissa taituroivat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen. Tiilikainen oli Aunuksen radion veteraani, Noponen nuori ja innokas maisteri. Kuuntelija näki sielunsa silmin matkamuistomerkeistä kirjaviin anorakkeihin sonnustautuneen kaksikon seisomassa melkein polviaan myöten hankeen vajonneena ja hehkuttamassa, kuinka väliajat riittivät ja voi, jos eivät riittäneetkään, silloin kilpailija lyötiin. Kaikki kisat päättyivät hevosenkenkään ja vaikka voittaja oli jo maalissa, vielä piti jännittää väliaikoja. Ja jos aikaa jäi, Paavon ajatus karkasi Kuusamon lumille.

Myöhemmin tapasin Noposen ja jouduin luopumaan illuusiosta. Eivät ne veijarit olleet hangessa seisoneet, vaan selostuskopissa istuivat ja tutkailivat kilpailun etenemistä  katsomalla paitsi ikkunasta, myös tulosliuskoista. Selostaminen vaati valmistautumista ja mielikuvitusta, mutta mukana oli aina myös nippu hyvin teroitettuja lyijykyniä.

Noposen jälkeen tullut selostajapolvi teki työtään televisiolle ja tuskaili tuskailemistaan sitä, ettei monitorista näkynyt mitään. Ilmeisesti selostamoihin ei enää rakennettu ikkunoita, joista katsoa. Nykyään monitorit on kai saatu toimimaan, sillä enää ei niitä sadatella. Joskus – tai aika usein – tuntuu siltä, että selostaja selostaa liikaa tai että selostaja selostaa sitä, minkä valpas katsoja muutenkin näkisi kuvaruudustaan.

Väliaikalähdöistä alettiin puhua siinä vaiheessa, kun väliaikalähtöjen rinnalle tuli yhteislähtöjä. Sen jälkeen on taas palattu kivikaudelle. Naisten takaa-ajo on kuvaruutujen aikanakin suosittua myös urheiluruudussa, miesten takaa-ajosta puhumattakaan. Samoja lajeja tapaa muuallakin arkitodellisuudessa, mutta ladulla ne ilmeisesti ovat kiehtovimmillaan? 


Kirjoittajalla on kahdet käytetyt sukset ja hitaanpuoleinen hiihtotyyli. 
Muuta asiantuntemusta on aika vähän. 


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tammikuun taivas



Vanhat jättiläiset tuvan takana, ne ovat kohta kokonaan poissa.

Tammikuun taivaaseen ne hetki sitten yltivät, eivät enää. Oliko jättiläisten jo aika lähteä, en tiedä. Ei ole sitä, jolta olisin mielelläni kysynyt. Minä vastaan päätöksestä, vain minä.

Rungot ovat maassa, ne sahataan kappaleiksi ja pilkotaan takkapuiksi. Kerään ryhmyisiä oksia kasaan ja ehkä niiden vuoro on keväällä, kun puu on hiukan kuivahtanut ja hakettimelle altis.



Koivut ovat olleet tällä tontilla jo ennen kuin talo. Nuorista koivuista on kasvanut jättiläisiä, joiden kuntoa olemme alkaneet arvailla. Kestääkö ydin, on puu riittävän lujaa kestääkseen syksyn ja talven tuulet, ukkoset?


Jättiläiset tavoittavat taivasta ja kun aika on, pääsevät sinne.
Viljon päivänä katselen pihan suuria puita ja niiden lomassa versovaa elämää. Sitä on, runsaasti uutta koulutettavaa oksistoa.

Ja huomenna on kaikkein Kallein päivä.
Tammikuun taivaan alla