lauantai 3. lokakuuta 2015

Rakkaudesta, rajoista, rohkeudesta


Ensimmäinen kappale, eläimistä

Tunnistin kivun, kun luin kuvauksen rakkaan lemmikin hiipumisesta. Olenhan itsekin tuon kivun tuntenut – ei samaa, mutta samanlaisen.

Lemmikki tulee taloon pienenä, suloisena karvapallona, kasvaa tavoille, kiintyy laumaan ja oppii luottamaan. Jokainen pieni ystävä on omansa, jokainen suhde samoin. Täynnä kiintymystä ja joskus melkein palvovaa rakkautta. Tulkitsemme sen pyyteettömyydeksi, ehkä aivan oikeinkin.

Lemmikin aika on lyhyempi kuin ihmisen. Jäähyväiset tulevat aina liian pian.
Sitoutuminen vaatii siksi rohkeutta. Eräänä päivänä, joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, on uskallettava luovuttaa.

Viisas tietää, että aika on rajallinen ja oivaltaa, että väistämätön on ajallaan hyväksyttävä. Mutta ennen sitä taipaleella on niin monta hyvää rastia, vastuun ottamiseen kasvattavaa, lämmintä ja hellää hetkeä, yhdessäoloa, välittämisen kokemusta, että leikkiin lähteminen on hyvä valinta. Rakkauden riskiarvioissa rakkaus lemmikkiin saa kaikki plussapisteet.  


Välikappale, luonnonvoimista

Suurten merien rannikoilla elämää säätää vuorovesi, vuoksi ja luode. Kun vesi nousee, pinta- ja pohjavedet syöksyvät kohti rannikkoa. Uimari liikkuu turvallisemmilla vesillä, sillä jos voimat loppuvat, nousuveden vesimassat työntävät kohti rantaa.

Laskuveden aikaan pintavesi saattaa nopeasti katsoen näyttää siltä, kuin se liikkuisi kohti rantaa, mutta pohjavirta vie ulapalle, voimakkaana ja arvaamattomana. Uimaan ei ole hyvä mennä, sillä virtaus voi viedä mukanaan. Vesi paljastaa meren pohjaa ja näyttää harvinaiset aarteet – mutta myös kaiken sen, minkä joku on halunnut kätkeä.



Toinen kappale, lähimmäisistä

Turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat, pakolaiset, evakot, seikkailijat. Rajojen yli tulvivalla ihmiskansalla on monta nimeä ja lajia. Nimillä luokitellaan, kategorisoidaan, ärsytetään, liennytetään – tavoitteesta ja taustasta riippuen. Toistaiseksi useimmat nimet ovat olleet suomenkielisiä: voi olla, että ne eivät siirry muihin kieliin täsmälleen samansisältöisinä. Onneksi?

Ensin näkyvä kerros on kuin laskuveden pinta,  yksiselitteinen: viluisia, väsyneitä, reissussa nuhjaantuneita. Lähimmäisiä, joilla on hätä. Onko virran alla pohjavirta, joka viekin jollekin tuntemattomalle ulapalle, ankariin tuuliin?

Turvapaikanhakijaa ei voi ottaa lemmikiksi, luottaa siihen, että kulttuurit kohtaavat sopuisasti ja tulokas sopeutuu laumaan mukisematta. Turvapaikanhakija on aikuinen ihminen, jolla on jo oma kulttuurinsa, tapansa, perheensä. Sielu voi olla rikki, sydän lyö vielä kauan toisen maailman tahtiin.

Millainen on se rakkaus, jonka kohde on tuntematon lähimmäinen, joka tulee lähelle, paljaana, pelokkaana, epäluuloisena, pettyneenä? Lähimmäisenrakkaus, humaani asenne. Ellei rakkaus, niin ainakin rehellinen yritys oppia rakastamaan tai ainakin elämään sovussa rinnakkain.

Ehkä on hyväksyttävä sekin, että lähimmäisenrakkaudelle ei heti voi odottaa vastarakkautta. Tuskin kaikki edes haluavat ottaa meidän positiivisiksi tarkoitettuja ajatuksiamme ja tekojamme vastaan. Mutta isäntämaan kansalaisella tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin lähimmäisenrakkaus. Silti: siihen saa sisältyä lujuutta ja rajojen asettamista.

Yhteen sopeutuminen on kuin vuorovesi, joka vuoroin peittää eroavaisuuksia, vuoroin tekee kipeitä paljastuksia. Pinnan alla voi olla terävä kivi, iholla vihlova meduusa. Jonakin päivänä voi olla parasta tunnustaa tosiasiat, kipeät.

Lähimmäisenrakkaus edellyttää rohkeutta. Kaikilta. 



Lopuksi pieni runo 

Syksy on matka ja mahdollisuus 
Tummuvat illat, yön hiljaisuus.
Sytytän kynttilän, lyhtyni valon
Taivaiset tähdet turvana talon. 

Myrskyjen, tuulien maailmassa
Lämmössä, suojassa kotoisassa
Kuuntelen tarinaa muukalaisen
Koskettaa sielua lähimmäinen. 

Kiitollisena



Kun tulee täyteen, ihanaan ikään
Ei hämmennä kukaan, ei mikään.

Voi vuotensa huoleti unohtaa
Ja tehdä – mitä ikinä huvittaa.

Vapaarouvana lupa on olla vaan –
Tai puuhasta toiseen porhaltaa.

Saat matkaasi lämpimän kiitoksen
Palkkio työstäs, sen tiedän, on vähäinen.

Kukaan Mailaa ei täysin voi korvata
Sydämen lämmöllä soittoihin vastata.

Oli asia tyhmä – tosityhmä – tai järkevä
Maila koskaan ei ollut kärkevä.

Olen aina ihaillut Mailan karismaa
Eikä eläke saa sille loppua tarkoittaa.

Mailan kanssa vielä me tavataan
Eivät ampujat unohda parhaintaan!

Maila Pynnösen eläkekahveilla 30.9.2015 SAL:ssa. 

Kukat ovat arkistokuva, mutta Mailan kukkapöytä oli täynnä värejä ja tuoksuja. 

torstai 24. syyskuuta 2015

Pohjoista kansaa




Jättiläisen käsivarsilla
Utuiset pilvet aamulla
Polun päässä sumua
Tumma katve turvana.



Näre tuttu
Naavanuttu
Jäkäläinen
Lähimmäinen.



Puolukoita, mustikoita
Kaarnikoita, juolukoita
Metsän emon antimista
Riittää vielä poimimista.


Polulle sataa
Keltaista kultaa
Syystuulen tuomaa
Talveen on matkalla maa.


Täällä on ihanaa,
Tumma on syysilta täällä.
Täällä on rauhaisaa, 
Ropisee sade tupamme päällä.
Täällä saa nukahtaa
Uupuivat askeleet tunturin tiellä
Huominen odottaa
Sinisen taivaan takana siellä.



Oksat harmaat syksypuiden
Uhmaa täynnä tuulen kohtaa
Sammalpeite suojanansa.

Päivät pitkät talven kuiden
Valkoisena maa kun hohtaa
Puu saa puvun, kauneimpansa.



Elämänviivat,
Sammaleen syli.
Polkusi löydä,
Uskalla yli.