keskiviikko 5. elokuuta 2015

Maan antimet


Ne kypsyvät taas. Maan hedelmät, talven varalle talletettavaksi.
Värit ja valo, joita tarvitsemme syksyn tummina iltoina, talven sydämessä, kevään kalpeisiin päiviin asti.


Ihanat apilat pientareella, matarat ja muut. Karusta kamarasta ponnistava lämmin punainen. Talletan sen, tarvitsen näitä värejä vielä.


Karhean harmaat oksat, hauraat ja lujat. 
Koskettavat metsässä samoilevaa, tavoittavat anorakin lievettä, antavat tukea askelelle, ratisevat jalan alla. Kun tulen talvella takaisin, tuskin tapaamme. Kesemmällä taas. Koeta pysyä pystyssä!


Kirkkaat pisarat lehdillä, kaste tai sade. Taivaan heijastuksia jokaisessa pisarassa, lääkettä kauneuden janoon. Jokaisena päivänä.


Jylhä rakka, pirunpelto. Sammaleen harmaat kukat kiven pinnalla. Ikuinen reitti, jolla on ollut kulkijansa jo ennen ihmisten aikaa. Vaalimisen arvoinen.


Pieni tupa, harmaantunut. Vieläkö porot ajetaan aitaan täällä, vieläkö vietetään ettone harmaiden hirsien suojassa, kamiinatulilla. Joku on jättänyt penkille taljan… 
Kelin aikana lumi yltää lähes laipioon asti, kun hiihdän ohi, en ehkä edes huomaa.


Tupasvillat, valkeat tuulessa, jänkhän ja korven rajan valkoiset viitat.



Hilla, lakka, valokki, muurain, metsän kuningattarella on monta nimeä. Sato on kohta kypsä, vielä muutama valoisa päivä. Päivänpaisteisen polun valo. Suo pitää kulkijan nöyränä, tuskin saan pohjaakaan peittoon.



Tasaiseksi nurmeksi muuttunut rantaniitty, puistoksi parturoitu metsä. Maa, joka kasvaa väyliä, lippuja, tiiauksia. Kahvilan tytön ystävällinen hymy ja iloinen rupattelu. Maa, joka kasvaa työtä ja uusia mahdollisuuksia. Tutun tunturin kupeessa, tutussa tuulessa. Täällä on tilaa kaikille.









sunnuntai 2. elokuuta 2015

Oikea taivas


Se nousi kuin ukkospilvi. Se iski kuin salama. Viha. Vihapuhe.
Vastaukset eivät ankaruudessaan jääneet jälkeen.


Paljon jyrkkää puhetta suvaitsevaisuudesta, monikulttuurisuudesta, erilaisuudesta. Mielipidemyrsky, jossa vahinkoja on tullut kaikille osapuolille. Vaurioiden tarkempi arviointi lienee vuorossa vasta, kun kuohunta on asettunut.

On puhuttu lyhyillä virkkeillä isoista asioista, jotka eivät mahdu yhteen twiittaukseen tai repliikkiin.

Sananvapautta on myös sellaisten asioiden sanominen, jotka eivät ole miellyttäviä. Sananvapautta ei ole erimielisen kumppanin leimaaminen ja vähättely. 

Sananvapaus saattaa edellyttää sitä, että eri osapuolien on maltettava mielensä ja kuunneltava toisiaan. Kuunneltava, eikä puhuttava päälle. Vaikeaa. Sananvapauden ja vihapuheen välillä eron pitää olla selvä.


Normeja ja sääntöjä on helppo rakentaa. Häthätää kyhättyä sääntöäkin voidaan puolustaa, vaikka aika olisi jo ajanut sen ohi, sillä se on sääntö, jotakin isompaa.  Normit ja säännöt ovat tapa hallita. 

Kuinka paljon hallitsemista me tarvitsemme? Kuinka paljon säätelyä ja ohjausta me suostumme ottamaan vastaan? Minkälaisia sääntöjen pitäisi olla, että ne hyväksyttäisiin?


On niin helppo sanoa: tämä on oikein. Vain tämä on oikein. Puut kasvavat alhaalta ylös, eivät niinkuin veden peilissä, ylhäältä alaspäin. 

Näin kuuluu olla ja tehdä. Älykkäät ihmiset laativat ohjeita, joita älykkäiden ihmisten oletetaan osaavan noudattaa. 


Kun mieli on kirkas ja ajatus selkeä, on helppo olla niin kuin kuuluu. Entä sitten, kun väsymys, masennus tai elämän karikot jäytävät voimia?




Vihapuheen asemesta pitäisi raivata tilaa rakkaudelle. Lähimmäisenrakkaudelle, perheen sisäiselle rakkaudelle, rakkaudelle kaikissa muodoissaan. Rohkealle ja ennakkoluulottomalle rakkaudelle.

Kuvakirjoissa taivas on aina sininen, mutta oikealla taivaalla on monta erilaista, oikeaa väriä. 
Tarkoittaako se sitä, että taivas on avoinna kaikenlaisille ajatuksille ja kaikenlaiselle rakkaudelle?