Kurssi se on …

… törmäyskurssikin.

Se ui syvässä vedessä, ääneti ja melua itsestään pitämättä. Kun ajolinjamme risteävät, olen törmäyskurssilla. Kiinni ja karilla. Lastut lentävät, vesi roiskuu, tulee kolhuja.

                      Ei puhettakaan diplomatiasta, keskustelusta tai sovittelusta. Ei ja vielä kerran ei.

Oma syysi, miksi törmäilit. Olisit ottanut selvää. Mistä? Miten? Niin, mutta: olisit ottanut selvää. Kaikkeen ei ole kompassia.

                      Kun on kyse byrokratiasta, törmäyskursseja on vaikka kuinka monta: Järjestelmiä, joissa anotaan, pyydetään, haetaan. Poltetaan aikaa ja voimavaroja, annetaan ajan kulua ja laskun kasvaa, vaikka lopputulos olisi ollut itsestään selvä heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Pitää sietää pomotusta ja pitää osata olla (näytellä) nöyrää.

                      Jos urakka kusee, sitä sanotaan fiinimmällä kielellä tuottavuuden äkilliseksi alenemiseksi. Yhtä paljon se kaikilla tavoilla sanottuna keljuttaa.

… konkurssikin.

Putkimies oli varmasti pätevä. Kurssin käynyt, nimittäin konkurssin.

                      Onko se siitä sitten jotain oppinut, on eri asia ja tavallisen hanankäyttäjän mahdotonta tietää, ennen kuin työ on tehty. Toimiiko vai vuotaako, tiedetään vasta sitten, kun perävalot eivät enää näy.

                      Ei silti, ei kaikkien putkimiesten kanssa ongelmia ole ollut. Kunpa niiden äänestä kuulisi, onko puhtaat jauhot ja missä.

… täydennyskurssikin.

Elämä opettaa, joka ikinen päivä.           

                      Taas eletään niitä päiviä, jolloin huomaa, ettei mikään kurssi, jonka elämänsä aikana on käynyt, ole valmentanut juuri tähän. Elämä on oppimistapahtuma. Tässä iässä.

Kaikista ei ole pakko tykätä.

                      Kaikista ei koskaan tule sydänystäviä. Eikä pidäkään, sieluansa jokainen jakaa harkiten. Aina on ihmisiä, joiden kanssa asialliset välit ovat käypä tavoite. Se, että ei käytetä luuvitosta eikä yläfemmaa, vaan hoidetaan asialliset hommat asiallisesti ja liikoja tunteilematta. Kun saadaan homma pois päiväjärjestyksestä, huomenna ei enää tarvitse veljeillä.

                      Kaikkien kanssa ei voi jakaa samaa arvomaailmaa, intohimojen kohteita ja hämäriä tunnelmia. Mutta sittenkin. Voi sanoa päivää, vaikka ihan tavallinen kiitos hyvää riittääkin kuulumisiksi.

                      On tässä vielä kurssia käytävänä. Kaikilla.

Koukuttavaa, kuin kaurapuuro

Koko talvikausi meni aikamatkaillessa. Mielenkiintoinen, erilainen matka, joka vei aikaa ja energiaa, vaikka yöksi pääsikin kotiin. Seikkailu, joka antoi energiaa ja tuuletti ajatuksia. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Kiitos niistä.

Kun saa työn käsistään ja voi hetken huokaista, huokausta seuraa toinen huokaus. Olen tosin ollut paikalla, mutta en suinkaan aina läsnä.

Kuinka pölyisissä nurkissa perhe voikaan elää! Miten ne tällaiseen ovat tyytyneetkin! Ja kuinka koukuttavaa kunnon putsauksen jälkeinen raikas ja puhtoinen elämä onkaan! Vaikka työ sai aivosolut ahkeroimaan, oma arvonsa on silläkin, että voi ahkeroida arkisissa kotiaskareissa. Staubsaugerpilotin, sanoi saksalainen siivoojatyttöä.

Kyllänesittenehkäjopatämänelämänaikanajoskusvieläehtii-mankeloinnit on mankeloitu, muut kotityöt tehty, työpöydän siivous alkamassa, pihamökin imurointia taidan vielä vähän lykätä. Tuulee koleasti, Eurooppapäivän lippu liehuu kunnolla, kuka pienessä mökkerössä tällä kelillä suostuisi yöpymään. Kirjojen lukeminen, ihan vaan lukemisen takia, naistenlehdet, kudin ja telkkari… Ottaisiko ompeluksen esille? Pölyyntyykö puhdas koti siitä?

Kevätkaihonkukka, uskollinen sininen.

  

Koukuttavaa, kuin kaurapuuro. Ihan tavallisen tasainen arki. Siitä saa hyvä ja lempeän olon. Aivan niin kuin kaurapuurosta.

Uusia seikkailuja odotellessa.

Lemmikit, vuokot, kaihonkukat

Veteraanipäivä ja Hakkapeliittain muisto

Aamulla nostimme lipun salkoon isäni talon pihalla. Uhrin ansiosta lippu liehuu, vaikka veteraani ja sotainvalidi on läsnä parhaissa, lämpimissä muistoissa.

Ylipäällikön askel Mikkelin torilla. 

Isäni oli ratsuväen miehiä ja uskollinen aselajilleen viimeiseen asti. Hän suoritti asevelvollisuutensa Lappeenrannassa URR:n riveissä. Kun kotiuttamisen aika tuli, maailmantilanne oli muuttunut ja palvelus jatkui. YH ja pian sen jälkeen alkanut Talvisota piti miehen rintamalla – jatkosota päättyi haavoittumiseen juhannuksena 1944.

Veteraanien antama uhri on lipunnoston arvoinen asia. Sota, jonka muistot varjostivat veteraanin jokaista päivää, loppuvaiheessa jokaista askelta, ei saa unohtua jälkipolviltakaan.

Jos joutuisimme samaan, jaksaisimmeko päivääkään? Miten meidän voimamme riittäisivät?

Jaksaisimmeko kaikesta huolimatta rakastaa ehdoitta isänmaata ja kotiseutua?

Kun aseveljet tapasivat ja viettivät yhdessä iltaa, laulettiin Hakkapeliittain marssi. Musikaalisuuden korvasi paatos ja sydämestä tuleva tunne. 

Aseveljet, Unto ja Eemeli ovat olleet jo kauan poissa. Kiitos heille muistoista. Hakkapeliittain uhmakas poljento on tallella.

On Pohjolan hangissa meill' isänmaa

sen rannalla loimuta lietemme saa

kas' säilöjä käyttäiss' on varttunut siell'

on kunniall', uskolle hehkunut miel'

Kun ratsujamme Nevan vuossa juotettihin

Se ui kuni häihin yli Veikselinkin;

Se kalpamme kostavan Reinille toi

ja Tonavasta keisarin maljan se joi !

Kun raunion, tuhkan yli lennetähän,

niin kaviotpa loimun luo säihkyävän'

Joka iskumme välkkyy kuin aamun koi

ja vapauden puolesta säilämme soi!

- melodia 30-vuotisen sodan ajoilta, 

nykyiset sanat Zacharias Topelius, 1874

Tuttu kosketus on jäljellä tutuissa esineissä.