torstai 12. maaliskuuta 2015

Harmaat mummot


Eduskuntavaalit lähestyvät. Se salskeanoloinen mies, joka Oulun seudulla ajellessa hymyili ohikulkijoille, ei ollut tangokuningas, ei osuuskaupan mainosmies vaan eduskuntavaaleissa ehdolla. Hiukan kasvot sinersivät, vaikuttiko sävyyn aateväri, graafikon oivallus vai keväinen ahava.

Poliitikkoja on taas tarjolla joka lähtöön. Ja joka lähtöön löytyy poliitikkoja, jotka politiikan keinoin lupaavat tehdä meidän kaikkien elämästä poliittisesti paremman ja poliittisesti turvatumman. Valta, voima ja hyvinvointi ovat meidän kaikkien ulottuvilla, kunhan käymme vetämässä punaisen viivamme oikeaan paikkaan. Tai siis numeron.

Vaalien alla on hyvä olla kansalainen. Minullakin on jotain kiinnostavaa taskussani, nimittäin ääni. Minun oma, pieni puheäänenikö – ei, ei tietenkään. Vaan tietysti se ääni, jonka antamiseen riittää pieni lyijykynän rahistus. Se takaa huomion ja suopean suostuttelun. Joskus saattaa saada mariannekarkin tai pahvimukillisen painunutta kahvia. Kyniä tai muuta oikeaa käyttötavaraa on yhä harvemmin jaossa.

Media kertoo päivittäin, että huonosti menee. Poliitikot lyövät löylyä lisää ja kertovat, että vielä huonommin menee, jos ja kun ja siksi ja vaikka. Ne samat poliitikot, jotka ovat ohjanneet valtiolaivan vaarallisen lähelle karikoita, lupaavat pelastaa kaiken, jos vain minä annan ääneni. Yhdessä (vaali)yössä näistä tunareista tulee aikaansaavia duunareita, jotka uhraavat energiansa ja taitonsa yhteiseksi hyväksi.

Se, että harmaille mummoille luvataan tarkasti mitattua ja punnittua hyvää sopivina annoksina ei takaa sitä, että kaikki tämä hyvä koituisi harmaiden mummojen hyväksi vaalien jälkeen. Miten nyt ne voisivat olla tärkeitä, eihän niitä juuri taustasta erota? 

Epäilyttävintä ovat suuret uudistukset. Sellaiset, joiden luvataan poistavan ongelmat ja kipukohdat ja tehostavan toimintaa ja jotka sitten aikanaan rämähtävät syliin, tuplaavat kustannukset ja byrokratian, mutta eivät arjen tasolla paranna mitään.

Politiikan touhoilusta voisi kirjoittaa vaikka koomisen oopperan. Mutta tosikkomainen lompakkoni ei sitä valitettavasti hyväksy, eivätkä taidotkaan taida riittää. Tosikkomainen mieleni ei jaksa juuri nyt lompakkoa uhmata. Tämän lystin, puoluekantaan katsomatta, maksavat lopulta äänestäjät, myös pikku roposillaan harmaat mummot.

Ei ole synti, että lupaa liikaa. Ainakaan silloin, jos on varannut takataskuun vedenpitävän selityksen. Oma vika, jos olet sinisilmäinen ja uskot. Puoluekannasta riippumatta.


Aion kyllä käydä äänestämässä. Aikanaan. 

Villapaidan tuulettaminen onnistuu hyvin myös vaalien alla.
Kuva ei muuten liity aiheeseen. 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Neljä lupaa, neljä kieltoa




Tänään annan teille kaikille luvan.

-       Jokainen, joka joskus tuntee olevansa pieni, saa olla pieni. Saa etsiä mielestään sen nurkan, johon aina pahan mielen tullen hakeutui ja olla taas pieni. Ei aina tarvitse olla suuri ja mahtava.
-       Jokainen, jota sattuu, koskee, kivistää, saa olla kipeä. Saa levätä hiljaisessa huoneessa, kuunnella tyynyä ja sulkea silmänsä.
-       Jokainen, jolla on surua, saa olla surullinen. Ei tehdä surutyötä tai muuta muodikasta, vaan olla vain surullinen. Sillä kenenkään ei ole aina pakko olla iloinen ja aurinkoinen.
-       Jokainen joka on iloinen, saa olla iloinen. Kunhan pitää mielessään, ettei oma ilo merkitse sitä, että on lupa kulkea korskeasti toisen ohi ja kävellä yli.

Nämä kiellot ovat edelleen voimassa.
-       Ei saa puhua, jos suu on täynnä ruokaa.
-       Ei saa puhua julkisella paikalla liian yksityisiä asioita.
-       Ei saa tuomita toista ihmistä, joka on erilainen.
-       Ei saa leuhkia rahoillansa, tavaroillansa, kavereillansa.

Nämä ovat perusteluja.
-       Jos tuntee olevansa pieni, silloin on täsmälleen juuri niin pieni ja arka kuin on. Mihinkään muuhun sitä pienuutta ei voi eikä saa verrata.
-       Jos sattuu, silloin sattuu. Jos sattuu ruumiiseen, sattuu myös sieluun. Eikä sitä voi objektiivisesti mitata kukaan.
-       Maailman julmin lause kuuluu näin: no mutta vieläkö sä sitä suret? Pyyhi se kokonaan pois sanavarastostasi, ajatuksistasi.
-       Jokainen elää, puhuu, kirjoittaa, ajattelee oman viiteryhmänsä kautta. Jokaisella on oma viiteryhmänsä ja se on erilainen. Ei omaa itseään voi pitää absoluuttisena arvona tai mittana. Jos uskaltaa rehellisesti vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia, voi saavuttaa enemmän.

Aina on poikkeuksia.
-       Pieni voi kasvaa suureksi ja suuri pieneksi.
-       Iso suru voi kasvaa isoksi iloksi.

-       Maailma tarvitse enemmän sydäntä kuin sääntöjä. 



perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sininen kevät





Koko päivän aurinko piirtää, kirjoo sinisillä viivoilla hankea
Talvi on kauneimmillaan.  


torstai 5. maaliskuuta 2015

Talven tarinaa



Ystävällä on vahtivuoro. Tämän pilvipoutaisen päivän hän käyttää päivystykseen ja tarkkailuun. Että tulevatko ja jos, niin ketkä. Ja osaavatko olla ja muistavatko pienellä taputuksella, osaavatko säällisesti tervehtiä. Paljon on huolehdittavaa.




Sumu ja kostea tuuli saattelee Nälkäjärvelle. Kamera kostuu ja se näkyy kuvissa. Seuraavana päivänä sataa räntää niin, että kamera saa jäädä pois matkasta.


Neljäntenä päivänä tulee valo. Edellisten päivien lumisade on koristellut metsän, jokaisen puun. Aurinko on noussut lumilakeuden yläpuolelle, kirkkaus on kaikkialla.


Valo houkuttelee ulos, leikkimään, telmimään.



Joen uoma on valkoinen. Kun kevät etenee, vene saa vettä kölinsä alle, vielä se odottaa lumen alla.




Kimmellys oksilla saattelee kulkijaa. Talvi on täyttä juhlaa. 

Ennen iltaa pilvet kerääntyvät tuntureiden ympärille. 
Valo muuttuu pehmeäksi ja lumi saa uusia värejä.