lauantai 22. marraskuuta 2014

Ilima on ninkö pystyä



Aika moni on sittenkin matkaan lähtenyt. Rovaniemen asemalla aamukahdeksalta on vielä pimeää, lehtikuusen kuuraiset oksat säikähtävät valkoisiksi, kun salamavalo tarttuu niihin. 


Ei se vain nin kylymä ole, mutta kun tuo ilima on ninkö pystyä, nin enämpi se tuntuu kylymältä. 

Markkinakojujen tädeillä on riittävästi päällä ja jovain se lämmittää, kun saa ihmisten kanssa rupatella ja onhan kojussa sentään lämpö päällä.


Tukikohtaan ajetaan valkoista, kuuraista tietä ja tien reunoilla huurteiset, valkoiset puut. Lumiraja on tänä vuonna vielä pohjoisessa. Maa on valkoinen, mutta laduiksi asti ei luonnonlumi vielä riitä.


Gladiaattorit kokoontuvat harjoituksiinsa ja kisoihinsa, kahdet sauvat ja kolmetkin sukset varustuksenaan. Kisavaatteiden väreille ei pärjää kuin pizzerian punakeltainen. 



Hetken on päivä, sitten jo ilta, taivas ruskottaa kahden aikaan. Pakkanen ei lyhyestä aurinkoisesta tuokiosta piittaa: ilima on aina vaan pystyä.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Ajankohtaista vai ei


Matkaan halki maailman 
Sateisen ja harmaimman.
Syksyn polun pimeän
Päässä näen kynttilän. 

Syksy riisuu vaatteitaan
Talven enteet yllä maan.
Vielä yksi yö ja sitten, 
Vielä yö. Ja ehkä sitten.

Kuinka tulee joulu meille
Lähteekö se talven teille?
Kuinka jaksan odottaa
Jos joulu meidät unohtaa?

Luottaa jouluun lapsonen
Antaa toivon tähtönen
Vielä pitää malttaa mieltä
Se tulee vielä, tulee sieltä.

Lupaukset toteutuvat 
Ajallaan ja uudestaan 
Onnellista valmistaa  
On talven juhlaa ihanaa!





tiistai 18. marraskuuta 2014

Kaikenlaisia naamoja


Naamakirja, veispuukki, 
Olen alkanut ymmärtää niitä, jotka eivät mukana pyöri ja yhä vähemmän ymmärrän niitä, joille se on lähes toinen hengitys. Anteeksi. Molemmat. 

Kaikenlaisia naamoja on tarjolla. 
Sellaisia, joille sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain tärisyttävää. Niin kuin sellaista, että päivän jälkeen tulee ilta ja illalla pitää mennä nukkumaan, aamulla viimeistään. 
Tai sellaista, että syödään lounas ja juodaan kahvit ja ah ja voih päivällinen.

Sitten on niitä, joille ei ikinä tapahdu mitään, mutta jotka kierrättävät iltalehtien uutisia ja juorulehtien uutisia ja tavallisia uutisia ja kaikkea muuta, minkä voi lukea netistä muutenkin. Jos nimittäin osaa lukea. 

Testaajat ovat ihan oma lajinsa. Ei mitään kuningaskuluttajia, joilla on menossa kumirenksu- tai paperiliitinperformanssi, vaan niitä, jotka haluavat saada vahvistuksen sille, että ovat kuningaskotkia, sekarotuisia piskejä, palsternakkoja tai entiseltä nimeltään Eulaalioita. Siinä sitten kalpenevat pihavarikset, englanninbuldoggit, silpoydinherneet tai nykyiset Maijat. Taivaanvuohista, vihikoirista, parsakaaleista ja muista Virtasista puhumattakaan. 

Esteetikoista ei aina tiedä. Onko niillä kotona tuommoista vai leikkiikö ne vaan, ettei me huomata, että Voguesta. Tai sitten nämä ovat jo Voguessa. Hyvä jos meikäläinen pääsisi edes ykkössanomiin. Ilman puhtaan valkoista, kullalla ja turkiksella silattua sohvanurkkaa voi olla aika turha toivo. Vaikka kuinka käytännöllinen kämppä olisi. 

Sellaisiakin on, joilla on ihan itse tehty lapsi puolinakuna tai kelteisillään viltin päällä köllöttämässä. Hei haloo, meilläpäin lapset solmivat avioliittonsa itse ja aikuisina. Jos rakastat lastasi mutta et ole pedofiili, niin. Juuri niin. Sorry. 

Joistakin tyypeistä ei voi olla pitämättä, hurrjasti tykkäämättä. Sekin kaveri, joka on aina ensimmäisenä klikannut peukkua, oli kuinka tyhmä päivitys tahansa. Jaksa jaksa, tykkään susta. Ja ne kaksi veikkosta, joilla on jumalainen taito käsitellä kameraa ja ikuistaa se kaikkein ikuistamattominkin tilanne. Aamusumu Sörnäisissä tai metsämuurahaisen selfie. 

Ja sitten on vielä kaikki mun kaverit, arvostelun ulottumattomissa ja ihania. 
Jatkan siis vielä naamailua, tällä vanhalla naamalla. 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Taitteessa



          Marraskuu  
          Aamulla kuuraa
          Riitettä askeleen alla
          Rapean rapsakka polku
          Aurinko koskettaa kinkamaa
          Säkenöi hiljainen huurre
          Kiteissä kimmeltää
          Uusi ja puhtoinen
          Utuinen lumi.

 Joulukuu
Oksat, talviset
Unettoman tuulen alla
Levottomat, odotuksen riivaamat
Uupuvat yöhön, tyyntyvään
Kaamoksen tummaan syliin
Uneen, turvaan
Uuteen.



torstai 6. marraskuuta 2014

Sataa lunta



Sataa lunta. Valkoista.
Koko maisema hohtaa taivaan valoa.

Sataa lunta. Kosteaa.
Nauti valkoisesta, pian se on poissa.

Sataa lunta. Kaunista.
Kuuset kantavat valkoista viittaa.

Sataa lunta. Lumoavaa.
Yön valojen ja varjojen tunnelmaa.




maanantai 3. marraskuuta 2014

Marraskuu


Harmaa ja harmaa  
Hämärä liikkuu
Yö yhä pitenee
Päivä on tuokio.

Varjot ja varjot
Kasvavat mittaa
Kalpea valo
Lämpöön ei yllä.

Lyhdyt ja loisteet
Pimeää voittaa
Valo kun saapuu
Juhla on meillä.

Lämmin ja tuttu
Ikävän murtaa
Sydämeen parhain
Tunne saa tulla.