Gladiaattorit II

Niitä on sikin sokin, edes takaisin, joka suuntaan, ennen kuin silmä tottuu.  Osa menee samaan suuntaan ja osa tulee vastaan. Onhan tässä ihan selvä logiikka, hetkessä siihen  silmittyy.

Hikiset selät sujahtavat ohi, vauhdilla. Estonia, Jaak Mae Suusakool, Suusahullut, Latvija, Italia, Lammin Säkiä, Tromsø, Tampereen Pyrintö. Eikä tässä tietenkään kaikki. Vainion Meinaajat ovat myös mukana, meinataanko siinä joukossa vai mennään vai kuinka se nyt olikaan? Tykkilatua on yhteensä 8 kilometriä ja sen voi hiihtää edestakaisin tai ottaa pientä spurttilenkkiä kaiken kansan keskellä. Mallia spurtteihin voi ottaa venäjää puhuvista lapsiryhmistä, jotka porhaltavat kahden kinkaman ja kahden valmentajan väliin jäävää pätkää edes takaisin yhdessä rykelmässä.

Ammattilainen, mukana iso kassillinen erilaisia sivakoita. 

Jostain tulee verkkainen, tuhiseva, innokas ryhmä hiihtokoululaisia, tummat hiukset tuulessa liehuen. Saan osani sanatulvasta, kun keskellä ruuhkaa jään urhoollisen ensikertalaisen taakse töpsyttämään.

Mummosarjalaisissa on vielä niitäkin, joilla on anorakit ja pappaporukalla tuulipusakat. Muuten on valttia ihoa nuoleva trikoo. Lapsikullat, ettette vaan kylmety, jos kaadutte. 

Onneksi valmentajalla on järkevä vaatetus. Paksi toppatakki, pipo ja paksut talvikengät. Siinä se seisoo, tiukkana asennossa koko aamupäivän.

Hiihtokoululaisten välitunti, kaakao time.

 Väkeä riittää, mutta yhtään kolaria ei tule. Taitavammat ja nopeammat sujahtavat joustavasti mummeleiden ohi. Välillä mennään viisi rinnan kumpaankin suuntaan, sitten on hetki, joka tuo mieleen kunnon talven: koko latu, vain minua varten.

Lunta on jo saatu lisää, koskahan Valorakka ja Porot konetetaan? Silloin suma purkautuu Rakkavaaran suuntaan.

Polku

Lumeen, uneen

Vaeltaa väsynyt maa.

Uneen, valkeaan

Askeleet katoaa.

Uneen, uuteen

Vaeltaa hiljainen maa

Lepoon, siniseen

Hiutaleet putoaa.

Uuteen, ikuiseen

Vaeltaa talvinen maa

Peittoon, valkoiseen

Oksat verhoaa.

Gladiaattorit

Aamut eivät näillä leveysasteilla valkene, ne sinertävät, ensin hennosti, sitten intensiivisemmin. Alkutalvi on pitkä sininen hetki. Aamun sinerryksen vaihtuessa valkoiseen alkoi gladiaattorien taisto, tarkoitusta varten rajatulla areenalla. 

Valmentajat ja valvojat ja muu väki muodosti puheliaita ryppäitä radan solmukohtiin, aidan taakse. Gondolin siniset korit purjehtivat sumuisen taivaan keskellä.   

Yksi kerrallaan nämä vartalonmyötäisiin asuihin pukeutuneet nuorukaiset mutkittelivat rinnettä alas. Joku törmäsi keppiin ja karjaisi voimallisesti, toinen laski ulos radalta ja sadatteli hiljaa. Joku tuli radan alas paukkeella ja kolinalla, seuraava lähes äänettömästi, elegantisti keppien lomassa sujutellen.

Hitainkin oli niin nopea, että kuvan ottaminen pikkukameralla oli vaikeaa. Nopeimman ja hitaimman ero näkyi paitsi ajanottolaitteessa, myös tyylissä ja eleganssissa. Suoraa toimintaa, ilman hidastuksia.

Mikä tekee urheilijasta huippu-urheilijan? Laskeminen, laskeminen, rinteen tahkoaminen niin, että rutiini kasvaa ja taito karttuu. Tärkein oppi ei ole suksen ja lumen välissä, vaan pipon alla. Keskittyminen, kyky sulkea muu maailma omien ajatusten ulkopuolelle on avain. Lipsua ei saa, ei suoritus eikä mieli. Maltti, uskallus ja oikea tilanteen arvioiminen tekevät mestarin. Eikä mestarin tarvitse rehennellä, tyyli ja vakuuttavuus tulevat muusta. Sitä voisi varmaan kutsua kypsyydeksi.

Lounastauon aikaan gladiaattorit kansoittivat ravintolan. Sukset jäivät ulos odottamaan. Varusteita kevennettiin, kypärät riisuttiin, toppavaatteita höllättiin. Ravintola oli portaita myöten täynnä ruokailijoita. Poikamaista leikinlaskua, iloista hölinää, huutelua ja naurua monelle eri kielellä, testosteronilla maustettuna. Tähän joukkoon kuuluminen koukuttaa, varmasti.

Ai että kukako voitti? Muutama jenkki teki komean nousun korkeammille sijoille, ruotsalaisilla oli homma hallussa, italialaisilla oli temperamenttiset valmentajat, kaksimetrinen sveitsiläispoika pärjäsi kai aika hyvin ja paras suomalainen laskija oli paras suomalainen laskija. Jos tulokset oikeasti kiinnostavat, kai ne jostakin voi lukea. Rehtiä kilpailua.

Niin, ja sitähän myös kysytään, oliko lunta. Metsässä muutama sentti, niin että pienimmät varvut peittyivät ja polut muuttuivat valkoisiksi. Rinteessä reilusti metrin verran, jäisen kovaksi pakkautunutta.