Tämä tarina EI OLE TOTTA

Terveysvirasto, Hoitunen, päivää!

Ai että pää irti? Ai että kainalossa? Siis kummassa kainalossa?

Saanko sosiaaliturvatunnuksen? Saanko MINÄ nyt kuitenkin ensin sen tunnuksen? Ai sekin on siinä päässä?

Niin että vasemmassa kainalossa? Ai sittenkin oikeassa? Tiedättekö te siis ollenkaan, mikä teitä vaivaa?

Oletteko kokeilleet Buranaa? Miksi ei? Oletteko kokeilleet kortisonivoidetta? Miksi ei, niitähän saa apteekista ilman reseptiäkin?

Kuulkaa nyt, ei meillä kukaan pääse suoraan lääkärille, minä ensin vähän kyselen tietoja tohtoria ja muuta varten.

Jaa että osaatte kyllä itsekin kertoa ja että tohtori näkee vian kyllä, jos pääsee katsomaan, uskokaa nyt, kyllä me tarvitsemme esitietoja.

Jospa minä nyt ohjaan teidät terveydenhoitajalle, niin hän voi sitten katsoa mikä teitä vaivaa ja kerätä esitiedot. Jos tämä onkin vaan sellainen kosmeettinen vaiva. Hän sitten ohjaa lääkärille jos katsoo aiheelliseksi.

Päivää, minä olen terveydenhoitaja Pipinen.

Niin näyttää todellakin siltä, että teillä on pää irti. Älkää nyt koko ajan siirrelkö sitä kainalosta toiseen, minä en näe sitä kunnolla.

Täytyy teidän varmaan mennä lääkärille. Vastaanottohuone B ovi 25 tohtori tulee heti ja ottaa teidät vastaan, istukaa vaan odottamaan.

Niin, tohtorilla tuntuu juuri nyt olevan kiirettä, mutta kyllä hän sieltä tulee.  Vai niin, no mutta tohtori meni juuri syömään, siinä voi vähän mennä aikaa. Täytyyhän sitä tohtorienkin syödä, kyllä te ymmärrätte. Odottakaa nyt vaan rauhassa… No mutta sieltä se meidän tohtori jo tuleekin… Hänellä on enää muutama asiakas ennen teitä…

Ai että kuka vaan tohtori kelpaa? Kyllä te kuulutte juuri tämän tohtorin alueeseen. Ette kai te sentään tuon pään kanssa ole muuttanut?

Ai että te olette mielestänne potilas? Kuulkaa nyt kun me olemme edistyksellisiä ja kutsumme kaikkia asiakkaiksi. Se on kunnioittavampaakin, eikö vain?

Jaa että te haluatte vain hoitoa? Kyllä te saatte, onhan teiltä jo otettu kaikki tiedotkin.

Jaa että kolme tuntia on jo mennyt. No mutta kuulkaa kyllä meillä on täällä kiirettä ihan koko ajan… Odottakaa nyt vaan kaikessa rauhassa…

Tämä tarina ei tietenkään ole tosi. Ei tunnu uskottavalta, ei huvita eikä naurata. Oikeastaan olisi pitänyt laittaa roskakoriin mokoma jaaritus. Noloa.  

Kaikki samankaltaisuudet todellisuuden kanssa ovat sattumanvaraisia eivätkä tahallisia. Jos olen kirjoittanut väärin, kysykää, mitä mieltä todellisuus on. Sekönd öupiniön.

Otsikkokuvakin on ihan väärästä jutusta.

Katselin puita ja ne olivat kuin ihmiset. Katselin ihmisiä ja ne olivat kuin puut.

Millaista puuta sait ytimeesi?

Oletko tammi, tuhatvuotinen

Latvukset laajat ja jyhkeät

Juuret syvät, oksat ylpeät

Voiman ja uhman tiedostaen

Ikipuuna kohoat elämässäsi.

Petäjärunkosi nousiko korkeuteen?

Jylhä hahmosi taivaita tavoittaen

Syvyydestä maan ponnistaen,

Yhä ylemmäs oksia kurottaen

Maasta ja mullasta loitoten

Ikihonkana matkalla taivaaseen.

Pihkainen sielu ja oksien onkalo

Vihreä näreikkö neulasineen

Kiihkeää kiimaa ja laajuutta

Uhmaa ja tummuvaa taajuutta.

Ikikuusi taivu ei tuiverrukseen

Juuriltaan kaataa sen kohtalo.

Olet oikukas, ihana koivupuu

Kepein oksin tuulia tottelet

Kun puet yllesi vehreyden

taika kevään on ihmeellinen

Tuskin syksyä, keltaista muistelet

Mahla suonissa taas pakahtuu.  

Puhetta, kuisketta, naurua vaan

Tarinoi, kehuu ja leikittelee

Suojaa haapa säikkyä sydäntään

Vaan laulunsa viri saa heräämään

Koko suven säveltä tapailee

Ikimusiikki helisee oksillaan.

Himmeän hohtavan pukunsa

Tuoksuvan vihreän hahmonsa

Ankaruus kamaran kasvattaa

Lujaa luonnetta, sitkeää katajaa.

Vaieten nostaa se runkonsa

Harmaan, vaan rautaisen vartensa.

Pajupuun sielussa, sydämessä

Rohkeus piilee, suo uskallusta

Nousta valoon hentoine oksineen

Ylivoimaa uhmaten uudelleen,

Vastusta kyllin, vaan ponnistusta

Juurten ja versojen ytimessä.

Sormin tuhansin taivasta tavoittaa

Lehdet kevättä kantaen heleää

Kesän voiman vihreän täyteläisen

Taittaa syksyllä kypsynyt keltainen.

Nuttua harmajaa katson, ystävää,

Pian talvista, paljasta vaahteraa. 

MINÄ kyllä tiedän

Miten muuten voisi selittää sen, että juuri MINÄ ja vain MINÄ osaan antaa kaikkein parhaimmat ja osuvimmat neuvot ja ohjeet eikä kukaan muu yhtikäs mitään.

Juuri MINÄ tiedän, koska MINÄ olen tehnyt ennenkin. No joo, onhan siitä jo aikaa, no niin no, onhan siitä jo useampi vuosi. Mutta aina niin on tehty ja MINÄ olen aina tehnyt niin. Niin no joo, eeeeehkä…, täytyy myöntää, että aika on muuttunut ja on tullut some ja mitä niitä nyt kaikkia onkaan. Maailma on tässä välillä mennyt ihan kummalliseksi. Ai minä vai? Miten te sellaista kuvittelette?

Mutta lähdetään nyt tästä, mikä on pääasia. MINUSTA.

MINÄ tiedän millaisia ihmiset ovat ja mistä ne ovat kiinnostuneita ja mikä niitä liikuttaa. Siis ainakin niitä, joilta haluan vastalahjaksi ääniä tai klikkauksia tai aplodeja tai muuta. On niitäkin, joilta ei mitään heru, mutta ei niille minultakaan mitään heru. Että reilua kauppaa. Pidetään nyt ihan tarkkaan erillään NE ja ME. Ei tämä ole rasismia vaan realismia. Kyllä MINÄ tiedän. Uskokaa nyt jo! 

Juu, kyllä minä senkin tiedän ja juu, siitäkin olen kuullut, mutta juuri nyt en ehdi enkä jaksa kun pitää kirjoittaa tätä. Ehtii niitä perusteluja sittenkin, kun nyt vaan päästään alkuun. Siis MINÄ pääsen.

Ja kyllä minä senkin osaan jo nyt sanoa, että pieleen menee ja kunnolla… Kyllä MINÄ tiedän. Eikä siinä ole mitään tietoa liikaa.

PS. Jos tunnistit itsesi tästä kirjoituksesta, klikkaa ihan mitä vaan ja minne haluat. Tai katso peiliin. Mieluiten oikein isoon rrrrruumispeiliin.

PS. 2. Ai että auttaako se? Mistä MINÄ sen tietäisin?

Olinhan siellä minäkin

Nuorten valtakunnassa. Siellä, missä energiaa ja voimia riitti, mutta myös uskoa siihen, että asiat etenevät, jos niiden eteen tekee töitä ja että hyvä aina lopulta voittaa.

Ikä riisuu muotivaatteet, kaventaa housunlahkeet, laventaa ja madaltaa kengät. Muuttaa kuteet vaatteiksi ja asukokonaisuudeksi. Siirtää legginsit ja naruolkaintopit alusvaatehyllylle, putsaa hilemeikit ja hiusmaskarat jonnekin. Joustokangasta se ei ikinä hylkää, mutta käyttää sitä ihan muihin juttuihin kuin ennen. 

Kyseessä ei ole revoluutio, vaan verkkainen evoluutio, sillä mitä sitä hyvää ja ehjää pois heittämään, ymmmmphh. Ensin tämä loppuun ja tuo alkuun, järjestyksessä.

Luulen kuitenkin, että toivo ei ole mennyt, vaikka moni Kalle, Paavo tai Toivo onkin jo mennyt. Ihan sama, missä päin vaatetusta on stretsiä, kunhan joustoa löytyy riittävästi  korvien välistä. Niin, että ymmärtää, miksi. 

Luulen, koska se on edullista myös itselleni. Oma rollaattori ojassa, ikään kuin. Ja onhan näitä Toivoja ja Auliksia ja Untoja ja Paavoja vielä olemassa ja äitemuorin halausta vailla. Jos eivät halua tulla halatuiksi, hyvin osaavat peittää senkin. Aikuiset miehet.

Nuorten valtakunnassa riitti energiaa työhön, jota ei ehkä pitänyt tärkeänä, mutta jonka tekemiselle oli jonkinlainen perustelu, hyvä asia tai lähimmäisenrakkaus tai asuntolaina. Kun energiaa on vähemmän, sitä pitää käyttää taloudellisemmin. Itsestäänselvyys, joka pätee lähes kaikkiin elämän resursseihin.

Elämä ei riitä kaikkeen. Vuorikiipeilijää minusta ei sitten ikinä tullutkaan. Onneksi. Sen, jonka tiedän vahvuudekseni, löysin vähitellen, elämän kautta, kun turha karsiutui pois. Valintatilanteissa tein ehkä enemmän oikeita kuin vääriä päätöksiä. Nuorteni kohdalla olen iloinen siitä, että kaikki valinnat eivät enää ole yhtä lopullisia kuin ennen, kansakoulu/oppikoulu –akselilla. Toisaalta: välillä on hyvä päättää ja jatkaa polulla, jolle on astunut, loputtomiin ei voi ajelehtia.

Nuorten valtakunnassa ei suljettu kanavia vaan ahmittiin uutta, otettiin vastaan, uitiin informaatiovirrassa, kelluttiin ääniaalloilla. Vanhempana sitä on tullut valikoivammaksi, voi mennä päivä, etten avaa mediaa kuin uutisten ajaksi, ei jaksa innostua kaikesta, sulkee kanavia ja ottaa vain sen, joka tuntuu oleelliselta.

Vanha varis köpöttelee pihatiellä. Ei nouse lentoon, mokoma vanhana syntynyt siipiveikko, tallustelee vaan ja etsii aamupäivän proteiinipaukkua. Varokaa, toukat, seniori tulee ja nappaa!