SANATAITO

Muistoja, mielenliikkeitä. Elämää, kaikkia värejä. Sana on vapaa, mutta vaativa luonnonvara. Me olemme sanan kansaa. Kommentoi, haasta, kannusta ja jakaakin saa. Vaalitaan sanojen taitoa.

Sivut

▼
lauantai 7. marraskuuta 2015

Jossiisssolisjossiis, jos?

›
Tämä talvikuva ei ole Kekkosen ajalta, mutta vanha kumminkin.  Kekkosen aikaan oli kuulemma talvetkin parempia. Lumisia ja kylmiä, o...
perjantai 6. marraskuuta 2015

Sysisyksyinen

›
Puista sen näkee. Paljaaksi riisutun syksyn. Sysisyksyisen, sumusta esiin liukuvan valon, valosta hämärään askeltavan lyhyen päivän,...
torstai 5. marraskuuta 2015

Arkityö ja välineet – ajatuspolkuja vanhojen virsien äärellä

›
Se, mitä ihminen tekee, on tärkeää. Se, millaisia työvälineitä hänellä on tai on voinut olla, on kiinnostavaa. Kuinka työn tekemine...
maanantai 2. marraskuuta 2015

Pidä huolta pihapolusta

›
Pidä huolta pihapolusta, älä anna sen nurmettua. Sillä siinä ovat kaikki entiset askeleet. Pihan tuttujen kulkijoiden. Pidä hu...
2 kommenttia:
sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lukemisen ääni

›
Olen lukenut saman montamonta kertaa. Pieni pojantytär kiipeää syliini, antaa kirjan käteen ja pyytää lukemaan. Katselemme yhdessä kuvi...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Sanataito
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.