keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Gordionin solmu, vm. 1918



Kerrotaan, että Aleksanteri Suuri avasi vuonna 333 eKr. mahdottomana pidetyn Gordionin solmun yhdellä miekaniskulla. Se jälkeen ratkaisemattomana pidetty solmu oli mitätön kasa köydenpätkiä. Solmun avaajalle – ratkaisijalle – luvattiin valtaa ja kunniaa. Aleksanteri Suuri eli vuosina 356-323, ennen Kristusta, niin kuin minun ikäluokalleni opetettiin - tai ennen ajanlaskumme alkua, niin kuin nämä nykyajan tutkijat asian ilmaisevat. 

Historian säikeet ovat pitkät. Muistiin jäävät niin Makedonian kuninkaat kuin menneet erimielisyydet. Kapina, kansalaissota, sisällissota ja niin edelleen – suomalaisten oma Gordionin solmu, jonka voisi vihdoin ratkaista, iskeä miekalla palasiksi ja tehdä puolueettoman analyysin. Olisiko viimeinkin aika? 



Suomalaiset ovat juhlineet yhdessä satavuotista itsenäisyyttä. Yhtenä kuorona saimme kunnioittaa isänmaan saavutuksia – ne ovatkin kiistattomia. Osataanko vuoden 1918 muistoihin suhtautua yhtä harmonisesti?

Kun julkisuus nostaa esiin sodan eri osapuolia, eniten huomiota saavat ne, joiden aate on roihunnut kaikkein korkeimmalla liekillä. Samaan aikaan korostetaan sitä, miten noista ajoista pitäisi puhua avoimemmin ja kiihkottomammin. Asioista pitää varmasti puhua – mutta miten?


Olen tavannut ihmisiä, jotka haluavat, ettei perheen kytköksistä sotaan tai sodan eri osapuoliin enää kajottaisi. Ikävät muistot eivät katoa, mutta niiden nostaminen yhä uudelleen pintaan on kuluttavaa eikä turha kalvaminen hyödytä ketään. Sodan jälkeen on tapahtunut paljon ja pelkkään sotaan tuijottaminen tuntuu nollaavan kaiken sen, mitä sen jälkeen on ollut. Perheiden selviytymistarinat ovat hyviä tarinoita, mutta yksityisiä.

Itsenäisyyden juhlavuoden puheissa korostettiin, aiheesta, kuinka koulutusmahdollisuudet, työelämä, terveydenhuolto, vaurastumismahdollisuudet, kaikki on toisin. Arkisen elämän realiteetit ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Sitä aliravittua, huonosti toimeentulevaa, alistettua ja opinjanolleen turhaan väylää etsivää kansaa meillä ei enää ole. Suomi on teollistunut, tullut palveluvaltaiseksi, kouluttautunut, maaseutu elää paljolti samoista elinkeinoista kuin taajamatkin. Ongelmia on ollut aina, mutta nyt meillä on myös paremmat edellytykset ratkaista niitä.


Historian pitkä varjo on kauan näkynyt arjessa. Rintamalinjat ovat syöpyneet tajuntaan. Yhä kohoavat vanhat raja-aidat, vaikka elämän realiteetit ovat kokonaan muuttuneet. Sukupolvien vaihtuessa ne toivottavasti vähitellen madaltuvat.

Eletään vaalien vuodenaikaa. Ehdokkaiden joukko mittelee keskenään, mukana on niin auringonlaskun ratsastajia kuin tulevaisuuden uusia airuita. Onko jollakulla poliitikoista hallussaan se miekka, jolla kotikutoinen Gordionin solmu vihdoin ratkaistaan ja siirretään historiaan?


Kun seuraava presidenttikausi alkaa, käsillä ovat myös sadan vuoden takaisten tapahtumien vuosipäivät. Millaisia kaksoisvalotuksia tämä saa aikaan? 
Tulossa mielenkiintoisia aikoja.



Kuvissa Levin Lapinkylän maisemia ja kauniita aitoja. Mitään poliittisia konnotaatioita niihin ei liity, kodikasta tunnelmaa ja hyvää palvelua vain. Kiitos siitä.

Ei kommentteja: